Valikko

Fujitsu Siemens kasvaa markkinoita nopeammin

Tietotekniikkayhtiö Fujitsu Siemens Computersin liikevaihto kasvoi alustavien tietojen mukaan 15 prosenttia 2,56 miljardiin euroon huhtikuussa alkaneen tilikauden alkupuoliskolla. Yhtiön tulos ennen veroja nousi 18 miljoonaan euroon, mikä merkitsee 60 prosentin kasvua edellisen vuoden vastaavaan kauteen verrattuna.
Fujitsu Siemens Computersin toimittamien laitteiden määrä kasvoi 32 prosenttia. Kalenterivuoden kahden ensimmäisen neljänneksen aikana yhtiö kasvoi markkinatutkija IDC:n mukaan kahdeksan prosenttia markkinoita nopeammin EMEA-alueella. Kasvu ylitti yhtiön oman tavoitteen.

- Liikevaihto ja tulos ovat parantuneet, ja yhtiömme kasvaa jatkuvasti markkinoita nopeammin. Kilpailu pysyy kuitenkin erittäin kovana, joten meidän on jatkuvasti tehtävä kaikkemme asiakkaiden puolesta. Viimeisen viiden vuoden aikana olemme oppineet, että menestys vaatii asiakkaiden vaatimuksiin perustuvia innovaatioita, Fujitsu Siemens Computersin pääjohtaja Bernd Bischoff sanoo.

Tilivuoden loppupuoliskolla Fujitsu Siemens Computersin tavoitteet ovat viiden prosentin liikevaihdon kasvu (nykyisillä vaihtokursseilla) sekä edelleen vähintään viisi prosenttia markkinoita nopeampi kasvuvauhti.

Yhtiön tärkeimmät kasvualueet ovat mobiiliratkaisut, palvelimet ja niiden myyntiä tukevat palvelut.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    5. 5

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      ”Kreikka voi palata lainamarkkinoille vuonna 2018”

    10. 10

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    8. 8

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää