Valikko

Ovi auki Turkille ja joululle

Turkille auennut ovi EU:n jäsenyysneuvotteluihin koskettaa saksalaisia enemmän kuin muita eurooppalaisia. Kahdella ja puolella miljoonalla maassa asuvalla on Turkin passi. Jos mukaan lasketaan kansalaisuutensa vaihtaneet tai saksalaisiksi syntyneet, joukko on selvästi suurempikin.

Saksan johto tukee jäsenyyttä, mutta moni on miettinyt viime aikoina ääneen tai itsekseen, mitkä ovat sen vaikuttimet ympäripyöreiden poliittisten sananparsien takana:

Kannattaako Saksa jäsenyyttä odotettavissa olevan teollisuuskysynnän vuoksi, odottavatko hallituspuolueet kahden vuoden päästä pidettävissä vaaleissa ratkaisevia ääniä saksalaistuneilta turkkilaisilta, vai pelkääkö maan johto yksinkertaisesti, mitä tapahtuisi omassa maassa ja Turkissa, jos se kääntäisi selkänsä?

Niissä tilanteissa, joihin riskipuheenaiheet eivät istu, on sopivampaa vaikka ironisoida kaupan jokavuotisia yrityksiä virittää kansa joulutunnelmiin heti kesälomien päätyttyä.

Mausteiset joulukeksit saivat oman nurkkansa useimmissa ruokakaupoissa syyskuun ensimmäisenä päivänä, vaikka lämpömittari hipoi vielä hellelukemia.

Säkkikankaisiin sukkiin, joita ripustetaan joulukuun alussa liikkuvan Nikolauksen lahjatuomisten varalle, törmäsin samana päivänä, kun söin parvekkeella kasvaneiden tomaattien viimeisen sadon. Viime viikolla näin Hampurissa kultasepän, joka raahasi liikkeeseensä joulukuusta.

Viikon tärppi:

Frankfurtissa oli tällä viikolla kirjamessut, jotka jatkuvat vielä huomisiltaan. Yksi uutuuskirjoista, jotka päätynevät saamansa julkisuuden perulla aika moneen pukinkonttiin, on ranskansveitsiläisen Corinne Maierin ”Bonjour Paresse”.

Sähköjätti EdF:llä pitkään työskennellyt Maier kyseenalaistaa suoritusyhteiskuntaa ja toivoo lisää laiskottelua eli päämäärätöntä oleilua, jota ihminen tarvitsee luovuutensa ja voimavarojensa ylläpitämiseen.

On mielenkiintoista seurata, kuinka sama teema kiertää Eurooppaa. Suomessakin keskusteltiin jokin aika sitten Juhani Seppäsen kirjasta ”Hullu työtä tekee”. Vuoden vanhempia vastineita ovat Owe Wikströmin ”Långsamhetens lov” Ruotsissa ja Wolfgang Schneiderin ”Faulheit. Ein Anleitungsbuch” Saksassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    6. 6

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    9. 9

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    10. 10

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    7. 7

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    8. 8

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    9. 9

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    10. 10

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää