Valikko

PettymysUSA:n työllisyysluvuista

Euroopan ja USA:n pitkät korot laskivat selvästi ja dollari painui euroon nähden odotettua heikomman USA:n syyskuun työllisyysraportin vuoksi.

OKO:n analyytikon Eeva Antilan mukaan markkinoiden odotukset USA:n keskuspankin Fedin koronnostovauhdista eivät kuitenkaan selvästi muuttuneet työllisyyslukujen julkistamisen jälkeen.

Markkinoilla hinnoiteltiin myöhään iltapäivällä edelleen yhtä 0,25 prosenttiyksikön koronnostoa vuoden loppuun mennessä, mutta epävarmuus Fedin ensi vuoden koronnostovauhdista lisääntyi jonkin verran työllisyysraportin jälkeen.

– En usko, että tämä työllisyysraportti muuttaa sitä, etteikö Fed voisi edelleen nostaa korkoa maltillisesti, Antila arvioi.

Antilan mukaan uusien työpaikkojen määrän jääminen syyskuussa 96 000:een oli pettymys, mutta ei kuitenkaan valtavan suuri yllätys.

– Lukema oli heikohko, ja työministeriö arvioi, ettei maan kaakkoisosan pyörremyrskyillä kuitenkaan ollut ilmeisesti merkittävää laskevaa vaikutusta. Elokuun työpaikkamäärän pieni tarkistaminen alaspäin vahvisti hieman heikohkoa kokonaiskuvaa. Kielteistä oli myös, että teollisuuden työpaikat vähenivät.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    3. 3

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    4. 4

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    5. 5

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    8. 8

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      Berner ihmettelee Postin laskelmia kustannusten kasvusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää