Valikko

Riita pätkätyönväärinkäytöstä kuumenee

Julkisen alantyöntekijätkimpaantuivat määräaikaisten työsopimusten ketjuttamisesta
Julkisen alan työntekijäliitot hermostuivat määräaikaisten työsuhteiden väärinkäytöstä. Valtion työntekijät harkitsevat oikeuskanslerin puoleen kääntymistä.

Kunnan työntekijäliitto puolestaan vaatii valvonnan kiristämistä.

Kunta-alalla on noin 100 000 määräaikaista työntekijää.

– Paikallisella tasolla törmätään jatkuvasti siihen, että perusteita (määräaikaisten sopimusten solmimiseen) ei ole olemassa, sanoo Kunta-alan ammattiliiton KTV:n puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori.

Hän vaatii, että asia on otettava esille tupo-neuvotteluissa. Hän myös vaatii ilman tupoakin liitolleen oikeutta, että työntekijöiden edustajien pitää saada neuvotella pätkäsopimuksista paikallistasolla työnantajien kanssa.

Työntekijät eivät väitä, että kaikki määräaikaiset työsuhteet ovat laittomia. Sen sijaan työntekijöiden mielestä työnantajat ketjuttavat laittomasti työsuhteita eli uusivat samojen henkilöiden työsopimuksia ilman perusteita. Tätä laki ei salli.

VAL harkitsee valitustaoikeuskanslerille

Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL aikoo kääntyä oikeuskanslerin puoleen, jos asia ei muutoin hoidu järjestykseen.

Valtion palveluksessa oli vuodenvaihteessa noin 30 000 määräaikaista työntekijää. Heistä oli vakinaistettu toukokuuhun mennessä 1 500.

VALin puheenjohtaja Raimo Rannisto ei ole tyytyväinen vakinaistamistahtiin.

– Odottelemme nyt jonkin aikaa ja katsomme, miten homma jatkuu, sanoo Rannisto.

Nyt VAL odottaa Valtion työmarkkinalaitoksen selvityksen tuloksia. Laitos teki toukokuussa kyselyn, miten virastot ovat vakinaistaneet henkilökuntaansa viime aikoina. Parhaillaan työmarkkinalaitos perehtyy selvityksen tuloksiin.

– Minulla ei ole tietoa laittomista määräaikaisista työsuhteista, sanoo hallitusneuvos Kirsi Äijälä työmarkkinalaitoksesta.

Valtiovarainministeriö antoi viime vuonna ohjeet, että määräaikaisten osuutta on vähennettävä.

– Valtaosa virastoista oli ryhtynyt selvittämään määräaikaisuuden perusteita, viittaa Äijälä selvityksen tuloksiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    5. 5

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    6. 6

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    7. 7

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    8. 8

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    9. 9

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    10. 10

      Yliopisto neuvoi duunaritaustaisia: "Muita enemmän haasteita"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää