Valikko

Kunnat haluavat vauhtiavaltionosuuksien maksuun

KuntaliitonRisto Parjannemuistuttaahoitotakuuntuovan kunnillekustannuksiaalkupainotteisesti

Kunnat ovat huolissaan keväällä voimaan tulevan hoitotakuun mukanaan tuomista kustannuksista. Kuntaliiton toimitusjohtajan Risto Parjanteen mukaan kunnissa on odottava, jopa pelonsekainen tunnelma.

Hoitotakuu tulee voimaan maaliskuun alussa. Sen mukaan kunnan on järjestettävä potilaan tarvitsema hoito kohtuuajassa joko kunnallisesti tai yksityisesti potilaan maksun muuttumatta.

Esimerkiksi leikkausjonossa olevien potilaiden on päästävä leikkaukseen puolen vuoden sisällä.

Hoitotakuu tuo varsinkin alkuvaiheessa kustannuksia kunnille. Rahaa palaa ennen kuin jonot on purettu ja uuteen järjestelmään on sopeuduttu.

Hallitus on kuitenkin päättänyt maksaa puolet kunnille kuuluvista valtionosuuksien tarkistuksista vasta vuonna 2008. Potin arvo on noin 250 miljoonaa euroa.

Parjanteen mukaan valtionosuuksien korjaaminen takapainotteisesti sopii huonosti yhteen uusien velvoitteiden kanssa.

– Meidän vaatimuksemme on, että sitä pitäisi nimenomaan etupainottaa näiden menopaineiden, kuten hoitotakuun, vuoksi.

Veromenetyksiä ei täysin kompensoitu

Kunnat ovat joutuneet jo useampana vuonna hallituksen verokevennyspolitiikan maksumieheksi.

Palkansaajien tuloverotusta on kevennetty kunnallisverosta tehtävää vähennystä kasvattamalla. Näin on haluttu suosia pienituloisia.

Parjanne muistuttaa, että ansiotulovähennys ulottuu jo 100 000 euroa vuodessa ansaitseviin saakka.

– Se on muuttamassa kunnallisverotuksen jakoluonnetta progressiiviseen suuntaan.

Valtio katsoo kompensoineensa kunnille veromenetykset valtionosuuksien korotuksilla.

Budjettineuvos Raija Koskinen valtiovarainministeriöstä sanoo kuntien saaneen jopa 46 miljoonaa euroa ylikompensaatiota veromenetyksistään.

Parjanne sanoo, että valtionosuuksia on lisätty ja niiden suhteellinen osuus on kyllä kasvanut, mutta hallituksen vuodesta 1997 toteuttama veronalennuspolitiikka on syönyt kuntien tuloista noin 800 miljoonaa euroa.

– Ja tämä on kompensoimaton osuus.

Indeksitarkistuksetvoimaan leikattuna

Ensi vuoden budjetti lupaa kuntien valtionosuuksiin indeksikorotukset. Korotus on 75 prosenttia täydestä kustannusten noususta. Samoin oli viime vuonna.

– Siinä on tällaista tehokkuuselementtiä sisällä, Koskinen selittää leikattua indeksiä.

Parjanne sanoo, ettei kuntien menoja saada kuriin tuloja leikkaamalla. On puututtava menoihin.

– Kunnissa tuottavuutta pitää nostaa, mutta ei se tapahdu yhtä tulotekijää muuttamalla.

Parjanne muistuttaa, että yhden keskikokoisen kunnan menoista neljä viidesosaa on tavalla tai toisella lakisääteisiä.

Hallitus miettii parhaillaan työmarkkinatuen maksamisen siirtämistä valtiolta kunnille. Kuntaliitto vastustaa tätä jyrkästi. Se ei halua kontolleen kaikista vaikeammin hoidettavaa ryhmää, pitkäaikaistyöttömiä.

Valtionosuusjärjestelmä on tarkoitus uudistaa 2006 lukien. Silloin myös indeksiä on tarkoitus muuttaa niin, että se kuvaa paremmin kuntien todellista menokehitystä. Indeksistä kaksi kolmasosaa tulee ansiotasosta ja yksi kolmasosa kuluttajahinnoista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    4. 4

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    5. 5

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    6. 6

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    7. 7

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    10. 10

      Euromaat sopivat Kreikan velkahelpotusten toimeenpanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    9. 9

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    10. 10

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää