Valikko

Julkista palvelua ja yleistä omaisuutta

Kaikki haukkuvat, kaikki rakastavat. Tämän otsikon leikkasi YLE Viestintä lehtijutusta, joka ei millään laillaan liity viime aikoina saamaamme superjulkisuuteen. YLE Viestintä tekee viikoittain lehdistökatsauksen. Keräämme siihen kuluneen viikon aikana yhtiöstä, ohjelmista ja tunnetuista yleläisistä kertovat lehtikirjoitukset pääkirjoituksista pilapiirroksiin.

Tavanomaisella viikolla tätä tavaraa kertyy noin viidenkymmenen A4:n verran. Sillä viikolla kun toimitusjohtajan valinta kävi kuumimmillaan, lehdistökatsaus ilmestyi viisiosaisena: kirjoituksia kertyi lähes kaksi sataa liuskaa! Voiko suurempaa suosiota viestintä toivoa?

Olen lukenut kaikki nuo kirjoitukset huolellisesti läpi, useimmat kaksi kertaa. Jos saamamme huomio mittaa rakkauden määrää, meitä rakastetaan ylenpalttisesti. Kaikilla on meistä mielipide. Meillä on viisi miljoonaa asiantuntijaa. Ja niin pitääkin olla! Osana julkisen palvelun tehtävää toimintamme on kaikin puolin avointa ja kaikilla on oikeus sanoa siitä ajatuksensa. Tämä on pääosin tv-maksuista rahoituksensa saavan määrärahaorganisaation kestettävä. Tämä on myös sen instituution tehtävä, joka toimittaa eduskunnan laissa säätämiä tehtäviä. Ja tämä on sen mediayhtiön tehtävä, jonka ohjelmien kautta syntyy tai ei synny jokaisen YLEn ohjelmien kuluttajan velvollisuudentunto maksaa tv-maksu. Ajatus ja arvostus lupamaksun maksamisen välttämättömyydestä syntyy ainoastaan ja vain tätä kautta. Me emme yhtiönä peri sitä emmekä myöskään valvo sen maksamista. Tämä tehtävä on liikenne- ja viestintäministeriön alaisella lupamaksuhallinnolla.

Superjulkisuusviikolla YLEstä tuli yleistä omaisuutta myös sellaisella tavalla, mikä panee ainakin minut miettimään joitain journalismin peruskäsitteitä: lähteitä, faktojen tarkastamista ja tasapuolisuutta siinä määrin kuin se on ihmiselle, aina subjektiiviselle, mahdollista. Olemme vakiintuneet pitämään lähdesuojaa – toimittajan oikeutta olla kertomatta, mistä tieto on saatu – koskemattomana. Nimettömien lähteiden käyttö on mielestäni yleistynyt. Superviikon uutisoinnissa hyvin yleistä oli, ettei uutisjutuissa mainittu yhtään lähdettä, ei suullista eikä kirjallista. Kirjoittajat olivat miltei aina nimellään esillä. Onko tästä pääteltävä, että toimittaja itse on silloin ainoa lähde, kun hän ei muita lähteitä mainitse?

Tästä seuraa kahdenlaisia asioita: kukaan meistä lukijoista ei tiedä, onko toimittaja saanut tiedon kahdesta eri lähteestä samansisältöisenä. Tämä on journalismin ohjeiden perustavaraa. Kun kukaan ei tiedä, kuka lähde on, ei oikein voi asettaa kuumassa poliittisessa tuoksinassa sanottua mihinkään viitekehykseen. Ja kun lähdettä ei mainita, ei lukija tiedä, onko sellaisia?

Yleisenä oleminen ilmeisesti mahdollistaa myös sen, ettei kirjoittajan tarvitse tarkistaa YLE-faktoja. Olin vähintään hämmentynyt, kun viikon puolivälissä arvostetun talouslehden toimittaja soittaa ja kysyy: pitääkö paikkansa kun yleisesti puhutaan ja olen kaupungilla kuullut että YLE saa 90 prosenttia tuloistaan tv-maksuista? Kyllä se paikkansa pitää, mutta se ei ole huhuun vaan tilinpäätökseen perustuvaa tietoa. YLEn rahoitus on täysin julkinen ja avoin asia. Tiedot ovat kaikkien saatavissa muun muassa vuosikertomuksessa ja tilinpäätöksessä, joita kumpaakin jaamme satoja kappaleita muun muassa toimituksiin.

Olemme myös julkisen palvelun yhtiö siinä mielessä, että kaikki tieto, tilastot ja yleisötutkimustulokset ovat täältä saatavissa. En tiedä, että kukaan tietoa etsinyt olisi jäänyt superjulkisuuden mylläkässä sitä vaille.

Tasapuolisuuden nimissä täältä Pasilasta, Tohlopista tai mistä tahansa aluekeskuksesta olisi löytynyt yleläinen näkemys tähän runsaaseen kirjoitteluun tuomaan asianomistajan näkökulman.

Toivon, että hyvä yhteistyö YLEn ja maan muun median välillä jatkuu.

toimittaja

viestintäpäällikkö

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää