Ethernetin keksijä uskoo Zigbeehen

Ethernetin isänä tunnettu Robert Metcalfe uskoo Zigbee-verkkoihin. Hän on pannut rahansa likoon sijoitusyhtiönsä Polaris Venture Partnersin kautta Zigbeen menestyksen puolesta.

Metcalfe esitteli omia visioitaan teknologiamaailman kehityksestä NetEvents-tilaisuudessa Costa Bravan rannikolla lähellä Barcelonaa.

Zigbeetä Metcalfe kuvaa matalan tason internetiksi, joka yhdistää langattomasti maailman miljardeja mikro-ohjaimia.

Maailmassa toimitetaan tänä vuonna kahdeksan miljardia mikro-ohjainta. Mikrokontrolleriin liitettävä radio-osa maksaa noin viisi dollaria. Ohjain saa virtansa patterista, jonka toiminta-aika on viisi vuotta.

Zigbee-tekniikan avulla on määrä toteuttaa esimerkiksi asuntojen sähkölaitteistojen langaton ohjaus niin, että ihmiset voivat itse päättää mikä kytkin sytyttää ja sammuttaa minkin ohjaimella varustetun lampun. Käytettävä ohjain voitaisiin ympätä esimerkiksi matkapuhelimeen.

– Tiedän, että 802.15.4 Zigbee-standardi julkistetaan lokakuun 27. päivä, Metcalfe sanoi.

Tänä vuonna on toimitettu puoli miljoonaa zigbee-ohjainta. Metcalfen mukaan ensi vuonna markkinoille tulee 5-10 miljoonaa Zigbeetä.

 –Zigbee-nimi valittiin, koska sen domain-nimi oli vapaana, Metcalfe heitti.

Suhteita puuttuu

Kompastuskivinä Zigbeen etenemisen tiellä Metcalfe näkee toistaiseksi vielä puuttuvan standardin ja suhteet toisiin tekniikoihin.

Hän uskoo, että Zigbeen markkinakehitys noudattaa aluksi ethernet-markkinoiden alkuaikoja. Ensimmäiseksi poimitaan helposti saatavilla olevat hedelmät eli käytetään tekniikkaa älykkäänä piuhojen korvaajana.

Ongelmallista on myös, että Zigbeen toiminnallisuus edellyttää, että se on kokonaan yhdellä sirulla ja se, että varsinaiset Zigbee-sähkölamput ja muut tuotteet tulevat markkinoille yrityksiltä, jotka toimittavat koko lopputuotteen.

Metcalfen visioimissa tulevaisuuden tekniikoissa radio näyttelee johtavaa osaa. Hän uskoo, että langaton lähiverkko eli wlan pystyy vapauttamaan internetin kuparimonopolien otteesta ja että käyttöön tulevat yli kahden gigahertsin alueella toimivat radioverkot avaavat uusia mahdollisuuksia.

Hän uskoo myös, että kaikki langattomat tekniikat ottavat käyttöön mesh-menetelmät eli ne pystyvät ohjaaman liikennettä joustavasti eri tukiasemien kautta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    2. 2

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    3. 3

      Postiväki pelkää: Jopa tuhansia työpaikkoja häviää

    4. 4

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    5. 5

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    6. 6

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    7. 7

      Posti lakiuudistuksesta: Asiakkaiden kulut kasvavat, irtisanomisia voi olla luvassa

    8. 8

      Kuluttaja: Lastentarvikkeissa sama hinta joka kaupassa – missä kilpailu?

    9. 9

      Arveluttavatko lääkärien lääkeyhtiöiltä saamat rahat? – Nyt ne ovat julkisia

    10. 10

      Lemminkäinen sopinut 10 kunnan kanssa asfalttikartelliasiassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    7. 7

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Kuluttaja: Lastentarvikkeissa sama hinta joka kaupassa – missä kilpailu?

    10. 10

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää