Valikko

Kuka vastaamatkapuhelin-liittymänmaksuista?&tab;

Eräs tuttavani oli menettänyt luottotietonsa, eikä saanut hankittua matkapuhelinliittymää omiin nimiinsä. Hän pyysi minua avaamaan liittymän nimiini ja antamaan sen hänen käyttöönsä luvaten maksaa kaikki laskut. Sovimme, että laskut lähetetään suoraan hänen osoitteeseensa. Asetimme liittymään myös saldorajoituksen, jotteivät laskut kasva liian suuriksi. Avasimme liittymän muutama kuukausi sitten.

Nyt on käynyt ilmi, ettei tuttavani ole maksanut laskun laskua, ja operaattori karhuaa maksuja minulta. Lisäksi tuttavani on saanut henkilötunnukseni käyttöönsä ja on sen avulla poistanut liittymään asettamani saldorajan, ja parissa kuukaudessa laskua on kertynyt yli 600 euroa. Mitä voin tehdä?

Vastaus: Tällaisessa tapauksessa liittymän omistajan ensimmäinen toimenpide on sulkea ko. liittymä suurempien vahinkojen välttämiseksi, ellei operaattori ole sitä jo sulkenut. Liittymän omistajan ja matkapuhelinoperaattorin välisessä suhteessa liittymän omistaja vastaa liittymästä ja on viime kädessä vastuussa laskujen maksamisesta. Jos liittymän käyttäjä ei maksa laskuja, siirtyy vastuu niistä liittymän omistajalle.

Jos liittymän omistaja ja käyttäjä kuitenkin ovat sopineet, että käyttäjä vastaa laskuista, on tämä sopimus pätevä heidän välisessään suhteessa. Myös suullinen sopimus on sitova, tosin sen toteennäyttäminen saattaa aiheuttaa ongelmia jos tapauksella ei ole todistajia.

Matkapuhelinoperaattori sen sijaan ei ole voinut tällaisesta sopimuksesta tietää eikä se sido operaattoria.

Liittymän omistajan maksettua operaattorin saatavat, syntyy hänelle omistajan ja käyttäjän välisen sopimuksen nojalla takautumis- eli regressioikeus liittymän käyttäjää kohtaan. Tämä tarkoittaa sitä, että liittymän omistaja saa periä käyttäjältä summan, jonka hän on maksanut operaattorille. Viime kädessä summaa voi periä velkomusasiana tuomioistuimessa.

Liittymän omistaja voi tehdä käyttäjästä myös rikosilmoituksen. Rikoslain 36 luvun 1 §:n petoksen tunnusmerkistö täyttyy, jos joku erehdyttämällä saa toisen tekemään jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle.

Lisäksi edellytetään, että tarkoituksena on ollut joko toisen vahingoittaminen tai oikeudettoman hyödyn hankkiminen itselle tai jollekulle toiselle.

Tässä tapauksessa, jossa taloudellinen vahinko kuitenkin on vielä suhteellisen pieni, tullee kysymykseen rikoslain 36 luvun 3 §:n mukainen lievä petos. Lievästä petoksesta säädetään rangaistukseksi sakkoa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    9. 9

      Barnier: Brexit-neuvotteluille aikaa vain 18 kuukautta

    10. 10

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    6. 6

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    7. 7

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    8. 8

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    9. 9

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää