Missiona eurooppalaisuus

Tuoreella kirjallaanSuomen PankinSinikka Salohaluaa edistääeurooppalaistenkeskustelua japoistaa mystiikkaarahapolitiikasta

Suomen Pankin johtokunnan jäsen Sinikka Salo on tehnyt eurooppalaisuudesta mission itselleen. Salo syttyi eurooppalaisuudelle jo nuorena tyttönä vietettyään aikaansa Saksassa ja Ranskassa. Tunne vahvistui, kun hän 1995 aloitti työt Euroopan keskuspankin EKP:n edeltäjässä EMI:ssä Frankfurtissa.

Suomen henkinen ilmapiiri hämmensi Salon, kun hän tuli valituksi Suomen Pankin johtokuntaan vuonna 2000. Suomi ei ollut syttynyt Euroopalle.

– Tunnistin monesti olevani varsin yksin eurooppalaisuuteni kanssa, Salo kertoo kirjassaan Tahdon tähden, jonka Otava julkisti eilen.

Salo sanoo pian ymmärtäneensä, että yksi hänen missioistaan on tuoda paitsi yhteinen rahapolitiikka myös ylipäätään eurooppalaisuus lähemmäksi suomalaisia.

Lasikatto yhä esteenä

Kirjassaan, jota Salo itse kutsuu tieto-, strategia ja tasa-arvokirjaksi, Salo tunnustaa Saksan itselleen Ranskaa läheisemmäksi, ”siellä ovat suomalaisen kulttuurin juuret”.

Samalla hän myöntää tuntevansa itsensä hieman kömpelöksi ”ranskalaisen eleganssin ja harkitun kepeyden edessä”.

Kirjan alussa Salo käy pintapuolisesti läpi nimitysprosessiaan Suomen Pankkiin. Feministiksi tunnustautuva Salo myöntää, että sukupuolesta ei ollut hänelle ainakaan haittaa johtajavalinnassa.

Epäsuorasti Salo myöntää astuneensa monien varpaille nimityskuviossa ja saaneensa sen tuta myöhemmin. Eritoten pankkivaltuutettujen nimetön hyökkäys Helsingin Sanomissa järkytti uransa alkutaipaleella olevaa keskuspankkijohtajaa.

Pankkivaltuuston puheenjohtajan Ilkka Kanervan kauniit puheet nimityskirjan luovutuksen yhteydessä kuitenkin lämmittivät Saloa: ”Ike osaa todella puhua niin, että se käy naisen sydämeen”.

Salo siteeraa paljon omia haastatteluitaan kirjassa. Samalla lukija saa tietää, ketkä toimittajat ovat lyöneet häntä, ketkä tukeneet.

Salo on närkästynyt, ettei hän esiintynyt Suomen Pankin pääjohtajaspekulaatioissa Matti Vanhalan siirryttyä syrjään. Hän epäilee naisten urakiertoa estävän lasikaton koskevan yhä häntä. Salo uskoo, että joillakin on yhä hampaankolossa jotakin häntä vastaan.

Välitilinpäätös naisille

Kirjan parhainta antia ovat globalisaatiota koskevat osiot. Sen sijaan keskuspankin strategiaesittelyt puuduttavat lukijan.

Kaiken ohella Salo murehtii vatsanympäryksensä pyöristymistä, vakuuttaa, että nainen voi ja saa haluta sekä uraa että perhettä, ja kertoo, miten korut ovat tärkeämpiä mitä me askeettiset suomalaisnaiset uskommekaan!

Kirja luo kuvan pienestä tytöstä, johon isän kuolema jätti narsistisen haavan. Salo itse toteaa lapsuutensa loppuneen isän kuolemaan: ”Aloin pitää itseäni aikuisena, jonka kuuluu hoitaa hommat”.

Kirjaansa Salo luonnehtii välitilinpäätökseksi. Kohteena ovat naiset ”koska naiset lukevat enemmän kuin miehet”.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    2. 2

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    3. 3

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    4. 4

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    5. 5

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    6. 6

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    7. 7

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    10. 10

      Kommentti: Pitkäaikaistyöttömyys laskee, Sipilä väitti – tilastoharhan takaa paljastuu karu totuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    3. 3

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    4. 4

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    5. 5

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    6. 6

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    7. 7

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Kommentti: EK mullisti Suomen – ja antoi ”syötön Sdp:n lapaan”

    10. 10

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    5. 5

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää