Nasdaq: Pc-myynti vauhdissa

Teknologiaosakkeet riehaantuivat roimaan nousuun pitkästä aikaa, kun maailmanlaajuinen pc-myynti kasvoi 12 prosenttia kolmannella neljänneksellä.
Pc-myyntiä vauhditti nyt yritysten investointikysyntä, ja viimeinen neljännes sujuu puolestaan kuluttajien vetovuorossa.

IDC:n pc-tutkimusjohtaja Loren Loverden mukaan vuoden viimeisestä neljänneksestä voi kehittyä loistava myyntisesonki, mikäli yritysten pc-ostot jatkuvat hyvällä tasolla.

Viiden suurimman pc-valmistajan joukossa Dell ylsi aivan omaan luokkaa olevaan kasvuprosenttiin, joka oli 20,7. Dellin osuus maailmanlaajuisesta pc-myynnistä on 18,2 prosenttia, kakkosena tulevan HP:n 16,2. HP:n kasvu jäi viiden suurimman joukossa heikoimmaksi, vain 9,1 prosenttiin.

Sijoittajat jännittivät kaupankäynnin jälkeen julkaistua IBM:n osavuositulosta, joka ylitti odotukset. Markkinat olivat tyytyväisiä, kun IBM sanoi luottavansa lähitulevaisuuden bisnesnäkymiin.

IBM kallistui 1,3 prosenttia, Dell 1,1 ja HP 0,2 prosenttia. Jälkipörssissä IBM nousi edelleen.

Check Point Softwaren kurssi kohosi liki 18 prosenttia, kun yhtiö arvioi neljännen neljänneksen osakekohtaisen tuloksen yltävän 28-29 sentin haarukkaan ilman ylimääräisiä kirjauksia.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    5. 5

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    6. 6

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    7. 7

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    10. 10

      ”Ei ole välttämättä varaa maksaa satojen eurojen lääkkeitä ensin itse” – Kela tarttui ongelmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    11. Näytä lisää