Teklan vartti ja koko vuosi miinukselle

Ohjelmistoyhtiö Tekla Oyj:n kolmas vuosineljännes ja koko vuosi tulee olemaan tappiollinen kertaluonteisten erien vuoksi. Kolmannen neljänneksen tulosta rasittavat noin kolmen miljoonan euron kertaluonteiset erät.
Kertaerät muodostuvat liiketoimintakaupan ennakoitua suuremmasta negatiivisesta tulosvaikutuksesta sekä muista neljänneksen tulokseen kirjatuista kertaluonteisista kuluista. Kokonaisuutena yhtiön rahoitusasema vahvistui kolmannella neljänneksellä.

Vielä elokuussa Tekla arvioi liikevaihdon kasvavan tänä vuonna maltillisesti ja tuloksen kääntyvän positiiviseksi.

Tekla myi syyskuussa TietoEnatorille energia- ja kunta-alan asiakastietojärjestelmänsä. Yhtiö arvioi silloin kaupalla olevan runsaan miljoonan euron negatiivinen vaikutus tämän vuoden tulokseen.

Koko vuosi tappiolle

Tekla arvio koko vuoden liikevaihdon jäävän edellisvuoden liikevaihdosta noin viisi prosenttia ja liiketuloksen jäävän tappiolliseksi kertaluonteisten erien vuoksi.

Teklan mukaan ilman kertaluonteisia eriä olisi operatiivisen liiketoiminnan positiivinen kehitys jatkunut myös kolmannella neljänneksellä. Viimeisen neljänneksen arvioidaan olevan liiketulokseltaan positiivinen.

Tekla julkistaa tammi-syyskuun osavuosikatsauksensa ensi viikon tiistaina 26. lokakuuta.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    3. 3

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    7. 7

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    10. 10

      Pörssiyhtiöt yhtiöittämässä kannustinjärjestelmiään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää