Valikko

Etävälittäjät keskittävät kauppaa

Helsingin pörssin arvopaperikauppa on jo kauan sitten karannut suomalaisten välittäjien käsistä maailmalle, ulkomaisiin hoteisiin niin kuin vähän kaikki muukin Suomessa.

Sillä, että ulkomaiset etävälittäjät ovat napanneet haltuunsa jo yli puolet Helsingin pörssin vaihdosta, on kuitenkin paljon kauaskantoisempia ja yllättävämpiäkin seurauksia kuin heti tulisi ajatelleeksi.

Etävälittäjien maihinnousu ei nimittäin ole iskenyt pelkästään kotimaisten välittäjien tuloksiin vaan osaltaan koko kotimaiseen omistukseen.

Etävälittäjät ovat nimittäin osaltaan lisänneet sitä ongelmaa, johon on viime aikoina huudettu avuksi niin työeläkerahoja kuin muitakin kotimaisia omistajia. Ne ovat osasyyllisiä siihen, että iso osa Helsingin pörssiin listautuneista yhtiöistä kärsii vähäisestä vaihdosta, mikä pitää yhtiöiden markkina-arvot alhaisina, mikä puolestaan tekee niistä helppoja ja halpoja kohteita ulkomaisille yhtiöille.

Tämä johtuu siitä, että etävälittäjien ansiosta kaupankäynti keskittyy entistä enemmän Nokiaan ja vain muutamiin suurimpiin yhtiöihin. Näin siksi, että niitä kuten niiden asiakkaitakaan eivät juuri muut suomalaisyhtiöt jaksa kiinnostaa. Eikä niillä matkan päästä Helsingin markkinoita seuratessaan edes oikein ole osaamistakaan muista suomalaisosakkeista.

Toisekseen myös Helsingin pörssi on itse myös osaltaan ruokkinut tätä kehitystä houkutellessaan etävälittäjiä Helsinkiin.

Se on ohjannut kaupankäynnin keskittymään vain muutamiin suurimpiin osakkeisiin ja tehnyt samalla muiden osakkeiden välittämisestä vähemmän houkuttelevaa käyttöön ottamansa hinnoittelumallin avulla.

Pörssi nimittäin perii välittäjiltä erisuuruisia palkkioita osakkeiden likviditeetistä ja kauppojen suuruudesta riippuen. Mitä likvidimpi osake, sitä pienempi on palkkio, jonka pörssi perii välittäjältä kaupasta. Vähemmän likvidimmän osakkeen välittäminen on välittäjälle puolestaan kalliimpaa.

Pörssillä on toki ollut syynsä toimia näin, kun se on halunnut saada Nokia-kaupan keskittymään maailmalta Helsinkiin. Ja siinä se onkin onnistunut hyvin. Ja sekin on tärkeää. Sivuvaikutuksista kuitenkin kärsivät muut yhtiöt.

Suomalaisvälittäjät toivoisivatkin tähän muutosta.

– Olisi toivottavaa, että hintarakenne olisi tasapainoisempi, jotta myös muilla suomalaisyrityksillä olisi toimivat markkinat. Silloin myös muillakin osakkeilla olisi kannattavaa ja järkevää käydä kauppaa, painottaa Arvopaperivälittäjien yhdistyksen apulaisjohtaja Hannu Hulkkonen.

Hän uskoo, että hinnoittelumallin säätäminen tasapainoisemmaksi, eikä vain Nokia-kauppaa suosivaksi, voisi lisätä kauppaa myös vähemmän vaihdetuilla osakkeilla.

Se olisi tärkeää koko yhteiskunnan ja rahoitusmarkkinoiden kannalta.

Liikaa etävälittäjiä ei toki pidä parjata. Sen lisäksi, että ne ovat auttaneet pitämään Nokia-kaupan Helsingissä, ne ovat myös tuoneet aiemmin jähmeille markkinoille lisää tehokkuutta.

Ainakin sijoittajan kannalta. Etävälittäjien tuoma kova kilpailu on kuronut välittäjien sijoittajilta perimät välityspalkkiot ennätyskapeiksi varsinkin Nokia-kaupassa.

Aiemmin markkina oli selvästi keskittyneemp, mikä näkyi myös hinnoissa.

Nykyisin sen sijaan kymmenen suurinta välittäjää hallitsee vain puolta markkinasta, kun neljä vuotta sitten ne haukkasivat lähes koko kakun eli 80 prosenttia markkinasta.

Näistä suurimmista välittäjistä puolet on nyt ulkomailta käsin toimivia etävälittäjiä.

Kaikkiaan etävälittäjillä on hallussaan 55 prosenttia markkinasta, jota on jakamassa 44 välittäjää. Näistä 28 on etävälittäjiä.

Myös suurimman välittäjän titteli luisui jo alkuvuonna etävälittäjälle eli Deutsche Bankille Nordean pudotessa kakkoseksi.

Muita markkinaosuuden menettäjiä ovat vuoden kuluessa kotimaisista yhtiöistä olleet muun muassa Conventum, Evli ja Mandatum. Voittajia puolestaan Opstock, Fim, Carnegie ja Kaupthing Sofi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    4. 4

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    5. 5

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    9. 9

      Venäjän-viennin pudotus tasaantumassa

    10. 10

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    7. 7

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    8. 8

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää