Kallistuneet raaka-aineetkurittivat Suomista

Myyntihintojen lasku ja raaka-ainehintojen nousu söivät Suomisen yksiköiden kannattavuutta tammi–syyskuussa. Näin koko konsernin tulos laski lähes 60 prosenttia vuotta aiemmasta.

Yhtiö ennakoi heikon markkinakehityksen jatkuvan vuoden viimeisellä neljännekselläkin.

Suomisen tulos ennen satunnaisia eriä laski 3,9 miljoonaan euroon tammi–syyskuussa, kun vertailukaudella tulosta kertyi yli viisi miljoonaa euroa enemmän.

Osakekohtainen tulos putosi 0,33 eurosta 0,10 euroon.

Kosteuspyyhkeilläkiristynyt kilpailutilanne

Suominen selittää heikkoa tuloskehitystään vaikeilla markkinaoloilla. Viime syksynä ostettu kosteuspyyheliiketoiminta on paininut kiristyneen kilpailun kanssa katsauskaudella.

Merkkituotteet ovat menettäneet markkinaosuuttaan. Tämä on heikentänyt Suomisen kosteustoimialaa huomattavasti, sillä toimialan myynti painottuu merkkituotteisiin.

Raaka-aineiden hinnat ovat puolestaan nousseet, eikä yhtiö ole pystynyt sopeuttamaan hintojaan tilanteeseen lopputuotteiden rajun hintakilpailun vuoksi.

Samat ongelmat ovat supistaneet myös kuitukankaiden ja joutopakkausten kannattavuutta.

Konsernin tammi–syyskuun liikevaihto nousi lähes 50 prosenttia 179 miljoonaan euroon. Luku ei ole kuitenkaan vertailukelpoinen kosteuspyyhetoiminnan oston vuoksi.

Vertailukelpoinen liikevaihto laski kuusi prosenttia.

Suominen ennakoi, että yhtiön koko vuoden liikevoitto ja tulos jäävät selvästi viime vuotta heikommiksi. Liikevaihto sen sijaan nousee noin 30 prosenttia vertailuvuotta suuremmaksi toimia-alaoston vuoksi.

Tuotteiden myyntihinnat ovat kuitenkin edellisvuotta heikommat. Alentuneet toimintakustannukset eivät pysty sitä kompensoimaan.

Lisäksi öljypohjaisten tuotteiden raaka-ainehinnat ovat nousseet selvästi, mikä heikentää yhtiön tulosodotuksia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    3. 3

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    4. 4

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    5. 5

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    6. 6

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    7. 7

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    8. 8

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    9. 9

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    10. 10

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    6. 6

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    9. 9

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    10. 10

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää