Valokuitu joka kotiinEtelä-Pohjanmaalla

Etelä-Pohjanmaan Kuusiokuntien eli Alavuden, Kuortaneen, Lehtimäen, Soinin, Töysän ja Ähtärin alueilla on ruohonjuuritasolta noussut tarve saada laajakaistainen internet-yhteys kaikkien ulottuville.

Kun perinteiset teleoperaattorit ovat suhtautuneet nihkeästi haja-asutusalueisiin, paikallinen väki on ottanut ohjat omiin käsiinsä, ja ryhtynyt vetämään valokuitua halukkaiden koteihin.

Syksyn 2002 aikana Kuus-it-hanke selvitti laajakaista-yhteyksistä kiinnostuneiden määrää ja sai tulokseksi vajaat kaksi tuhatta taloutta. Halukkaiden levinneisyys kattoi lähes kaikki Kuusiokuntien kylät, minkä vuoksi toiminta organisoitiin Kuuskaista-verkko-osuuskunnaksi.

Yksittäisten kylien kuituverkkoja yhdistää Kuusiokuntien omistama 6net+ -runkoverkko, joka mahdollistaa kuntien it-järjestelmien yhtenäistämisen ja keskittämisen. Alueella uskotaan vahvasti kuituverkkoon, jolla hoituvat myös terveys-, pelastus- ja hallintoyhteydet. Seutuverkon rahoitus on TE-keskukselta, kunnilta ja käyttäjiltä.

Valokuidulla hoituuraskaampikin sisältö

Nyt jo seitsemässä kylässä toimivaa seutuverkkoa kutsutaan dsl-yhteyksistä erottautumisen vuoksi monipalveluverkoksi.

– Tällä hetkellä ihmiset ovat maksaneet 1 100 euron liittymismaksun oikeastaan pelkästä internet-yhteydestä, koska monille internet-liittymän ja monipalveluverkon erot eivät vielä ole selviä. Jokaisella verkkoon liitetyllä taloudella on käytössään oma kymmenen megabitin yhteys seutuverkon sisällä. Monipalveluverkossa internet-yhteys on vain yksi palvelu, Kuuskaistan tekninen asiantuntija Santtu Korpinen kertoo.

– Perinteisillä dsl-yhteyksillä raskasta sisältöä, kuten televisiolaatuisia tilausvideoita ei pystytä toteuttamaan kuin hädin tuskin. Seuraavan kerran, kun dsl-operaattorit tuplaavat yhteyksiensä nopeudet, voimme tuplata vauhdin kymmenestä megabitistä kahteenkymmeneen, Korpinen nauraa yhdessä 6netin Petri Naukkarisen kanssa.

Mahdollisuuksiaautotalliyrityksille

Osuuskunta ei itse halua palveluntarjoajaksi. Monipalveluverkko perustuu open access -periaatteelle eli kuka tahansa voi ryhtyä tarjoamaan ja kehittämään uusia palveluita. Avoimuuden myötä verkkoon saadaan kilpailua esimerkiksi voip-palveluissa.

Verkon avoimuus kiinnostaa myös suuria operaattoreita, mutta Korpisen mukaan niiltä uupuvat vielä oikeaan laajakaistaan sopivat palvelukokonaisuudet.

Osuuskunnan avoin toimintamalli tarjoaa myös hyvät puitteet autotalliyrityksille, koska infrastruktuuri on jo olemassa. Hankkeen aikaisesta vaiheesta huolimatta alueelle on jo syntynyt kaksi kotien verkkoratkaisuihin keskittynyttä yritystä.

Verkon haavoittuvuus ei huoleta Naukkarista. Fyysisten ongelmien ilmetessä liikennettä voidaan kompensoida toisista solmukohdista ja täydellisissä hätätilanteissa kriittinen pelastus- ja terveysliikenne voidaan priorisoida kaiken muun ohi.

Verkon odotetaan valmistuvan vuonna 2006 yhdistäen noin 2 500 taloutta kuituverkkoon. Valokuitua hankkeessa arvioidaan kuluvan jopa 2 000-3 000 kilometriä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    6. 6

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    7. 7

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    8. 8

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    9. 9

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    10. 10

      Suomalainen elektroniikkayhtiö sai sopimuksen Piilaaksoon – kurssi +5,0 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    9. 9

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää