Valikko

Kauneus käy kaupaksi

Suomalaiset käyttävät aiempaa enemmän rahaa kosmetiikkaan, mutta ero eurooppalaisten kulutukseen on vielä suuri

Kosmetiikkamyyjillä on syytä tyytyväisyyteen: suomalaisten kosmetiikan kulutus on kasvanut jo useamman vuoden eikä tasoittumista näy. Markkinoiden suuret tekijät, Stockmann ja S-ryhmä, tarttuivat jokunen vuosi sitten kehitykseen ja perustivat tavarataloista erilliset kauneusalan myymälät.

S-ryhmä avasi ensimmäisen Emotion-erikoisliikkeen vuonna 2000, nyt myymälöitä on seitsemän. Tarjolla on kosmetiikan lisäksi luontaistuotteita, naisten alusasuja ja sukkia. Mallia ketjulle S-ryhmä haki muun muassa Saksasta, eikä ainakaan vielä ole vastaavaa konseptia Suomessa muilla.

– Tavoitteena on, että meillä on lähivuosina 18–20 myymälää eri puolilla Suomea, Emotion-ketjun myymäläryhmäkoordinaattori Merja Åvist kertoo.

Emotion-myymälät korvaavat pääkaupunkiseudulla HOK-Elannon Sateenkaari-ketjun. Viimeinen Sateenkaari-liike Itäkeskuksessa suljetaan HOK-Elannon varatoimitusjohtajan Matti Niemen mukaan vuoden loppuun mennessä.

Miehille yli tuhat uutta tuotetta

Stockmann avasi ensimmäisen Stockmann Beauty -myymälän kaksi vuotta sitten Vantaalle Jumbo-kauppakeskukseen.

– Meillä on ollut tänä vuonna kaksinumeroisia kasvulukuja, eli kosmetiikan myynnissä reilusti suurempaa kasvua kuin koko alalla keskimäärin, Stockmann Beauty -ketjun johtaja Raija-Leena Söderholm kertoo.

Suomessa riittääkin kasvupotentiaalia, sillä käytimme viime vuonna kosmetiikkaan ja hygieniatarvikkeisiin 123 euroa henkeä kohden, kun vastaava kulutus esimerkiksi Sveitsissä oli 216 euroa.

Voimakkaimmin Suomessa kasvaa miesten kosmetiikan, varsinkin ihonhoitotuotteiden myynti.

– Toisaalta kun pienestä lähtee, prosentuaalisesti kasvu on suurta, vaikka itse myyntiluvut eivät välttämättä ole niin suuria, Söderholm sanoo.

Miehet on joka tapauksessa otettu huomioon kosmetiikkavalikoimissa: vuosina 1999–2003 markkinoille tuli yli tuhat pelkästään miehille suunnattua uutta tuotetta.

Söderholmin mukaan kosmetiikkamyynti perustuu Suomessa pitkälti ihonhoitoon, kun Keski-Euroopassa tuoksut ja meikit myyvät parhaiten. Emotion-ketjussa sarjakosmetiikan sekä miesten ja naisten tuoksujen menekki on ollut voimakasta.

Terveys & Kauneus 2004 -messut ja Upea Ikä -tapahtuma Helsingin Messukeskuksessa 22.–24.10. Avoinna kello 10–18.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    6. 6

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    9. 9

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    10. 10

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    10. 10

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää