Huhtamäki oikaisi alamäkensä

Sijoittajat palkitsivat tuloskohennuksen kurssinousulla

Pakkausvalmistaja Huhtamäki pysäytti kolmannella neljänneksellä liikevaihdon laskukierteen ja paransi myös tulostaan. Yhtiön näkymät ovat kuitenkin epävakaat.

Liikevoitto vahvistui yhtiön ilmoittamien luvuin heinä–syyskuussa peräti 13 prosenttia viime vuoden kolmannen neljänneksen tasolta.

Liikevoittoluvut eivät ole kuitenkaan vertailukelpoisia, koska yhtiö ei ole tehnyt tänä vuonna liikearvopoistoja. Taloussanomien oikaisemin numeroin liikevoitto kasvoi vain hiukan, 38 miljoonaan euroon, ja liikevoittoprosentti oli 7,1 eli yhtä paljon kuin vuotta aiemmin.

Huhtamäki on ryhtynyt tänä vuonna soveltamaan uutta kirjanpitostandardia. Siinä liikearvosta ei enää tehdä jatkuvasti poistoja. Sen sijaan kerran vuodessa päätetään, tehdäänkö ne.

Pitkään kestänyt liikevaihdon kutistuminen kuitenkin pysähtyi todistettavasti. Liikevaihto itse asiassa kasvoi vuodessa prosentin 534 miljoonaan euroon. Liikevoitto on aiemmin sulanut valuuttakurssimuutosten takia. Lisäksi Huhtamäki joutui alentamaan tuotteidensa hintoja.

Amerikassapyyhkii hyvin

Liikevaihdon kasvu kiihtyi kesä–syyskuussa Amerikassa vuotta aiemmista numeroista, mutta liikevaihto supistui yhä Euroopassa ja Aasiassa.

Euroopassa liikevaihto supistui prosentin 295 miljoonaan euroon. Myös myynnin volyymi aleni prosentin. Euroopassa myyntiä verotti huono jäätelösesonki, mikä heikensi kuluttajapakkausten menekkiä. Sen sijaan muut pakkaukset pärjäsivät Euroopassa hyvin.

Sen sijaan liikevaihto kasvoi Amerikassa kolmannella neljänneksellä vuoden takaisista luvuista kuusi prosenttia 158 miljoonaan euroon, ja myynnin määrä paisui peräti viidenneksen. USA:n menestystä selittää esimerkiksi jäätelökaupan veto.

Näkymät ovatepävarmat

Aasiassa, Oseaniassa ja Afrikassa liikevaihto oli 81 miljoonaa euroa eli yhtä suuri kuin vuotta aikaisemmin.

Sijoittajat palkitsivat tulosuutiset kurssinousulla. Kurssi ponkaisi tuloksen tultua julki 10,5 eurosta 11 euron tuntumaan.

Huhtamäki ennustaa, että lähitulevaisuudessa Amerikan volyymikasvu jatkuu. Yhtiö ei kuitenkaan kerro, kasvaako myös liikevaihdon kasvu Amerikassa. Yhtiö arvioi, että Euroopassa etenkin kovien kuluttajatuotepakkausten kysyntä pysyy alavireisenä.

Huhtamäki kärsii yhä muoviraaka-aineiden kohonneista hinnoista. Kärsimys lievenee näillä näkymin loppuvuonna, kun myyntihintojen korotukset astuvat voimaan.

Huhtamäki odottaa, että tänä vuonna osakekohtainen voitto paranee viime vuoden tasolta.

Ehtoja ovat kuitenkin, että raaka-aineiden hinnat eivät nouse enää jyrkästi ja että kertaluonteiset kulut eivät rasita viimeisen neljänneksen tulosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    2. 2

      New York Times: Yhdysvaltojen talous ei kasva Trumpin lupaamaa tahtia

    3. 3

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Ekonomisti löi huutomerkin luottamuslukuihin – ”Kasvukausi käsillä”

    6. 6

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Walking Dead -pelin tehnyt suomalaisyhtiö aikoo listautua pörssiin

    9. 9

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    10. 10

      Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    9. 9

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    10. 10

      Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää