Valikko

Kaukoitä kiinalaistuu

Aasiasta katseltaessa Suomen teknologinen edelläkävijyys näyttää kadonneen. Samoin Suomen pyrkimys kehittyä kansainväliseksi sisältöteollisuuden osaajaksi tai maailman johtavaksi tietoyhteiskunnaksi on ehkä auttamattomasti jäljessä.

Täällä tokiolaisnuoret seuraavat kännykällään jo analogisia televisiolähetyksiä tai navigoivat kaupunkiviidakossa puhelimensa GPS-paikannuspalvelun avulla. Souliin, Etelä-Korean pääkaupunkiin on kohta sijoitettu liki 10 000 langatonta lähiverkkoasemaa, jotka tarjoavat käyttäjälleen nopean ja halvan, viiden megabitin langattoman yhteyden internetiin.

Tokiossa on rekisteröity, miten kiinan kieli on eteläkorealaisten opiskelijoiden keskuudessa ohittanut suosiossa englannin. Soulin kansallinen yliopisto ilmoitti keväällä, että kiina on sen opiskelijoiden ensimmäinen vieras kieli.

Englanti nuorten ykköskielenä on menettämässä ykkösasemaansa täälläkin. Yksityisten kielikoulujen pitämien kiinankurssien määrä on kaksinkertaistunut parina viime vuotena. Kadunkulmiin avatuista pienistä kiinalaisista teehuoneista on tullut nuorten suosimia trendikkäitä kokoontumispaikkoja.

Soulissa selitetään, että kiinalaistuminen on nuorelle polvelle vähän kuin kulttuurista kotiinpaluuta. Kiina on pian Japanin ja Korean tärkein kauppakumppani. Ja kohta lähin suurvalta. Kiinankielen aseman voimistumisessa on aistittavissa myös hiljaista mutta nopeaa etäisyydenottoa Yhdysvaltoihin. Monet nuoret kokevat sen nykyhallinnon niin poliittisesti kuin kulttuurisestikin ylimieliseksi.

Japanissa kommunikaation ja televiestinnän markkinat kasvavat, mutta raju hinta- ja tariffikilpailu painaa kuluttajahintoja alas. Tokiossa nopean 12 megabitin ADSL-yhteyden kiinteä hinta on tänään 14 euroa kuukaudessa. Huippunopea optinen 100 megabitin kuituyhteys maksaa halvimmillaan 43 euroa kuussa. Yli kolmannes japanilaisista kodeista on jo hankkinut yhteyden kotiinsa.

Laajakaistan nopea leviäminen muuttaa nopeasti myös puhelimen käyttökulttuuria. Nuoriso ja nuoret aikuiset ovat nopeina omaksujina alkaneet soittaa internetin kautta käytännössä ilmaisia IP-puheluja. VoIP-puhelujen tekninen laatu on hyvä. Niiden monta miljoonaa soittajaa kerännyt suosio muodostaa jo taloudellisen uhan kiinteän verkon teleyhtiöille.

Kuluttamisesta tuli japanilaisille 80-luvulla keskeinen elämäntapa ja olemassaolon tae. Kun tänään vaeltaa Tokion kauppakaduilla, voi aistia taas kuinka maan talouden puolitoista vuotta jatkunut vahvistuminen on lisännyt japanilaisten kuhinaa tavaroiden äärellä. Kuluttamisesta syntyy turvallisuuden tunne.

Toisella tasolla vahvistuva trendi on Slow Life, hitaamman elämisen filosofia. Tokion metrokäytävien seinillä on mainosjulisteita, joissa japanitar astelee yksin Australian hiekkarannalla ja toteuttaa hidasta olemista (Slow Way of Life). Hitaammalle olemiselle suunnitellaan nyt myös elinympäristöjä, astiastoja ja kuntosaleja.

Ja etenkin keittokirjoja.

Hitaan elämäntavan guruksi on noussut 56-vuotias tokiolainen kotirouva Harumi Kurihara. Hänen ajattelussaan jokaisen pitäisi alkaa etsiä pienempää onnea ja arjessa piilossa olevia onnen sekä nautinnon hetkiä.

Kuriharan liki zenimäisen yksinkertainen sanoma puree, ja se onkin saanut Japanissa liki käsittämättömiä mittasuhteita. Hänen ensimmäistä, yksinkertaisia reseptejä sisältävä keittokirjaansa on myyty yli miljoona kappaletta. Kurihara perusti myös elämäntapalehden, jonka ostaa joka kuukausi 300 000 elämäänsä hitaampaa tarkoitusta etsivää kuluttajaa. Kuriharan arkea ja uraa fanaattisesti seuraavat naiset lähettävät toimitukseen kuukausittain yli 10 000 kirjettä.

Kiinalainen juttu: kuluttamattomuuden kulutus myy ja voi hyvin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    8. 8

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    9. 9

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    10. 10

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää