Muumimaailma hakee uutta nousua

Naantalilainen Muumimaailma joutui velkasaneeraukseen vuonna 1995 muun muassa kohonneiden palkkakulujen ja arvonlisäveron takia. Saneeraus päättyi onnistuneesti vuonna 2001. Nyt AAA-luottoluokiteltu yritys etsii uutta nousua yhteensä noin 2,5 miljoonan euron investoinneista.

Ruokatoiminnoille tulee uutta, katettua sisätilaa, 850 hengen teatteri rakennetaan uuteen paikkaan, ja teatterin käyttöastetta pyritään nostamaan muun muassa aikuisille suunnatulla iltateatterilla, Väiskin seikkailusaarta kehitetään, lisäksi muumituotteiden myymälää laajennetaan.

Muumimaailman liikevaihto on 3,5 miljoonaa euroa. Siitä 60 prosenttia tulee lipunmyynnistä, 20 prosenttia muumituotteiden myynnistä, ja loppu kioskitoiminnasta.

– Olemme investoineet joka vuosi ja tehneet jonkinlaista tulostakin. Pari viikkoa lisää aukioloaikaa toisi tuplasti tulosta, toimitusjohtaja Pekka Jokisuu sanoo.

Yritys valittiin vuonna 2003 vastuullisen yrittäjyyden eurooppalaisten malliyritysten joukkoon.

– Prosessi osataan hallita, ja yritys on mielenkiintoinen myös sijoittajan näkökulmasta. Yrityksen kasvukäyrä on saavuttanut tietyn tason. Uskomme, että yhteiskuntavastuullisuudella on vaikutusta myös tulokseen, Muumimaailman hallituksen puheenjohtaja Ritva Ohmeroluoma toteaa.

Yritys työllistää noin 200 henkilöä vuosittain 65 päivän sesongin ajaksi. Vain pieni osa hakijoista, kuten opiskelijoista ja opettajista saa paikan.

Muumimaailmaa käy ihmettelemässä noin 210 000 kävijää kauden aikana. Lähes kolmannes kävijöistä on ruotsalaisia ja norjalaisia, joille usein pääasiallinen syy tulla Suomeen on vierailu Muumimaailmassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Go! Aviation asetettiin konkurssiin

    3. 3

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    4. 4

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    7. 7

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    8. 8

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    9. 9

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    10. 10

      Työttömyys laski tammikuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    4. 4

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    5. 5

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    6. 6

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    7. 7

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    8. 8

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    9. 9

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    10. 10

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää