Valikko

Verkkopöpöt lihottivat F-Securea

Operaattorien tietoturvapalvelut uusi aluevaltaus

F-Secure myi heinä-syyskuussa tuotteitaan ennätystahtia, kun virusten ja roskapostien säikyttämät yritykset hankkivat innokkaasti tietoturvaohjelmia.

Virustorjunta- ja hyökkäyksenesto-ohjelmissa F-Secure kasvoi markkinoita nopeammin. Kun tutkimuslaitokset ovat laskeneet alalle 18 prosentin kasvua, yhtiö kasvatti myyntinsä viime vuodesta puolella 10,5 miljoonaan euroon.

Kasvunsa salaisuudeksi F-Secure näkee sen, että yhtiö on kilpailijoita nopeammin oivaltanut tietoturvan muuttuvan palveluksi. Suomalaisturvaaja tekee yhteistyötä systeemi-integraattoreiden ja operaattoreiden kanssa, jolloin yritykset voivat hankkia tietoturvan palveluna.

Kasvavaa kohderyhmää ovat internet-palveluntarjoajat, jotka haluavat tarjota asiakkailleen esimerkiksi roskapostin suodatusta. F-Securen uusia kumppaneita ovat Deutsche Telekom, Wanadoo ja TeliaSonera.

Uusi aluevaltaus on matkapuhelinoperaattorille tarjottavat tietoturvapalvelut. F-Secure kertoi tällä viikolla Elisan kanssa tehtävästä yhteistyöstä, jossa F-Secure alkaa suojata Elisan asiakkaiden älypuhelimia.

Tietoturvamuuttuu palveluksi

F-Secure ennustaa sisäisen tietoturvatuotteiden kysynnän jatkuvan vahvana ensi vuonna.

Yhtiö lähtee ärhäkkäästi valtaamaan uusia markkinoilta. Se hakee uusia asiakkaita ja lisämyyntiä kannattavuuden kustannuksella. Kuluja lisäävät panokset tuotekehittelyyn, myyntiin ja markkinointiin.

Kasvua yhtiö hakee eurooppalaisista yrityksistä, tietoturvaa palveluna -mallista ja kuluttajille suuntautuvasta verkkomyynnistä.

Uutta myyntiä tarjoavat myös älypuhelinten ja langattomien laitteiden tietoturvaratkaisut. Ratkaisuille on kasvavaa kysyntää, kun tänä vuonna havaittiin ensimmäiset virukset Symbian-käyttöjärjestelmässä ja kämmenmikroissa.

F-Secure uskoo myynnin kasvavan Yhdysvalloissa, jossa käyvät kaupaksi suomalaiset salaustuotteet.

– Tutkimme parhaillaan laajentumista Aasian markkinoille, toimitusjohtaja Risto Siilasmaa vihjaa.

Yritysostot eivät Siilasmaan mukaan ole poissa laskuista. F-Secure on historiansa aikana tehnyt vasta yhden yritysoston.

Salaustuotteidenmenekki laskussa

Yhtiön toinen perinteinen kivijalka, salaustuotteet, on jäämässä taka-alalle.

Salausliiketoiminta laski viime vuodesta 30 prosenttia 2,0 miljoonaan euroon. Yhtiö antoi syyskuussa SSH-tuotteiden myynnin yksinoikeudella WRQ:lle. Jakelijan saamat alennukset vähentävät salaustuotteiden liikevaihtoa.

Osavuosikatsauksessaan F-Secure arvioi salausliiketoiminnan ensi vuonna ”laskevan alhaiselle tasolle”.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    6. 6

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    7. 7

      Honkarakenteen hallitus torjuu venäläisyhtiö Sisteman ostotarjouksen

    8. 8

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    9. 9

      EKP torjui Monte dei Paschin pyynnön – pelastusoperaatio askeleen lähempänä

    10. 10

      Takoma varoittaa konkurssiriskistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    3. 3

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    8. 8

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    9. 9

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    10. 10

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää