Muotoilukilpailujen voittoideat jäävät tuotteistamatta

Suunnittelijoiden epäselvät oikeudet ja tuotantotaloudellisen osaamisen puute jarruttavatkilpailuideoidenkaupallistamista

Muotoilussa kilpaillaan ahkerasti, varsinkin ensi vuonna: tänään avattavan Muotoilun vuosi 2005 -ohjelman suojissa käynnistyy useita muotoilun innovaatioihin tähtääviä kilpailuja.

Muotoilukilpailut ovat omiaan edistämään alan toimintaa ja yhteistyötä Suomessa. Kilpailut avaavat nuorille muotoilijoille mahdollisuuksia yhteistyökontaktien luomiseen. Kuitenkin vain harva kilpailuissa menestynyt idea päätyy tuotteeksi.

– Kilpailuista ei välttämättä jää käteen yhtäkään tuotetta, kun yritysverkostoa ei saada kehittämisen taakse. Kilpailut eivät tällöin kohtaa todellisuutta, toteaa Teollisuustaiteen liitto Ornamon pääsihteeri Lena Strömberg.

Muotoilun tekijänoikeuksista näkemyseroja

Muotoilijoille kilpailut ovat tärkeää jatkokoulutusta, mutta lopputulosten saattaminen oikean sopimuskäytännön piiriin voi olla Strömbergin mukaan vaikeaa. Strömberg tietää monia esimerkkejä, joissa pelisääntöjen puutteessa on törmätty ikäviin epäselvyyksiin rahoittajan ja suunnittelijan välillä.

– Kilpailujärjestäjien velvoite on toimia molempien osapuolien edun mukaisesti ja ohjata sopimuksen tekoon, Strömberg painottaa.

Yleinen epäselvyyden aihe suunnittelutyössä on se, mitä muotoilijan työhön katsotaan sisältyvän. Esimerkiksi tilasuunnittelutyö tarvitsee jalostuakseen sekä valmistajat sekä ympäristörakentamisen.

– Teollisuudenala on hyvin perinteinen, ja tällainen moduuliajattelu ei ole vielä kantanut teollisuuteen asti, Strömberg kertoo.

Suunnittelutoimisto tarvitsee bisnesverkoston

Suunnittelijan tuotantotaloudellisia valmiuksia tulisi pääsihteerin mukaan painottaa oppilaitoksissa nykyistä enemmän.

– Markkinoinnin tuntemus usein puuttuu, ja toimistot ovat muutenkin liian pieniä. Kuten maailmalla, suunnittelijat tarvitsisivat ympärilleen vahvan markkinointi- ja tuotantotaloudellisen verkoston, Strömberg arvioi.

Myös tiimityö voi olla nuorelle muotoilijalle uusi asia.

– Alan ihmiset nähdään pitkälti yksilösuorittajina. Tiimityötä tulisi korostaa oppilaitoksissa jo sisäänottovaiheessa. Tässä olisi opittavaa esimerkiksi viestinnän suunnittelijoilta, Strömberg vertaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    6. 6

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    7. 7

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    9. 9

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    10. 10

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää