Bush voi kompastua talouteen

Yhdysvaltojen presidentinvaalit huipentuvat ensi tiistaina, ja tilanne on mahdollisimman tasan. New York Timesin mukaan presidentti George Bushilla on takanaan 227 ja haastaja John Kerryllä 225 valitsijaa 86 valitsijapaikan ollessa vielä avoimina. Voittoon tarvitaan 270 valitsijaa. Tärkeässä osassa ovat Florida, Ohio ja Michigan joilla on vielä avoimista valitsijanpaikoista 25, 21 ja 18. Ennustusten epävarmuutta korostaa perinteisesti demokraattisen New Hampshiren mahdollinen liuku Bushin tueksi.

Verkkolehti Slate Magazine on jatkojalostanut mielipidemittauksia ja arvioi Bushilla olevan 168 varmaa, 66 todennäköistä ja 42 mahdollista valitsijaa Kerryn 149 varmaa, 85 todennäköistä ja 28 mahdollista vastaan. Slate arvioi, että Bush todennäköisesti voittaa Floridassa ja Kerry Ohiossa.

Yhdysvaltojen talouden tila suosii Kerryä. Työssäkäyvien amerikkalaisten määrä on Bushin kaudella laskenut yli 133 miljoonasta alle 132 miljoonan vaikka uusia työikäisiä on saatu 1,6 miljoonaa joka vuosi. Bushin kampanja kuitenkin painottaa käännettä, joka on nostanut työpaikkojen määrää viime vuoden lopun alle 130 miljoonasta.

Liittovaltion budjettiylijäämä on Bushin kaudella muuttunut 500 miljardin dollarin alijäämäksi, mistä presidentti syyttää terrorin vastaisen sodan kustannuksia. Hän haluaa jatkaa verokevennyksiään, jotka kongressin budjettitoimiston arvion mukaan ovat aiheuttaneet alijäämästä noin kaksi kolmannesta.

Yhdysvaltojen keskuspankki on tukenut Bushin budjettielvytystä ennätyksellisen löyhällä rahapolitiikalla.

Keskuspankin keskeisin ohjauskorko laski vuoden 2000 lopun 6,5 prosentista yhteen viime vuoden puolivälissä, ja kääntyi uuteen nousuun vasta viime kesänä.

Korkoelvytys ei kuitenkaan ole juuri lisännyt Yhdysvaltojen talouden toimintaa, vaan talouden aktiviteetista kielivä M3-rahamäärän kasvu on pysynyt noin 4 prosentin vuosivauhdissa jo kolmisen vuotta.

Koska M3 sisältää käteisen lisäksi pidempiä rahamarkkinasijoituksia, sen kehitys kertoo investoinneista ja niiden vastineeksi tehdyistä sijoituksista.

Se, että M3 on jo pari vuotta kehittynyt tasatahtia M1-rahamäärän kanssa kertoo talouden käteisen rahan määrän lisääntyneen ilman investointien merkittävää kasvua. Rahamäärän kasvu onkin jo alkanut lietsoa Yhdysvaltojen inflaatiopaineita.

Valtion ja keskuspankin elvytyksen teho on suuntautunut Yhdysvaltojen talouden sijasta ulkomaille ja erityisesti Kiinaan, jonka tuotannon kilpailukyky on valuuttakytköksen ansiosta jopa vahvistunut dollarin heikentyessä. Yhdysvaltojen vuotuinen kauppavaje on kasvanut Bushin kaudella vuoden 2000 452 miljardista dollarista viime vuoden 549 miljardiin, ja tämän vuoden tammi–elokuussa vajetta on kertynyt jo 423 miljardia dollaria. Kiinan kaupan vuotuinen vaje on kivunnut 83 miljardista 124 miljardiin, ja tammi–elokuussa kertynyt vaje nousi viime vuoden 77 miljardista 98,8 miljardiin.

EU:n kaupan alijäämä on kasvanut vuoden 2000 55 miljardista 94 miljardiin. Japanin kaupan vaje on puolestaan supistunut, vuoden 2000 81 miljardista 66 miljardiin, mikä heijastelee japanilaisyritysten tuotannon siirtymistä Kiinaan.

Yhdysvaltojen omassa taloudessa elvytyspolitiikan tulokset ovat jääneet laihoiksi ja lähinnä pahentaneet Yhdysvaltojen ulkomaan velkaa sekä kaupan että liittovaltion alijäämien vaatiessa jatkuvasti rahoitusta.

Pelkästään talousluvuilla mitattuna Bushin hallinto on siis ollut Yhdysvalloille vahingoksi. Presidentin vaihto ei kuitenkaan välttämättä merkitsisi nopeaa muutosta, koska John Kerryn talouslinjaukset ovat jääneet tiedoiltaan niukoiksi.

Kerry aikoo hidastaa liittovaltion velkaantumista veroalennuksia peruuttamalla, ja on ainakin muutamia kertoja pohtinut kauppavajeen vähentämistä tuontirajoituksin.

Talouden lisäksi amerikkalaisten äänestämiseen vaikuttaa heidän arvionsa ehdokkaiden johtajan kyvyistä, ja presidentti onkin vaalikampanjan loppusuoralla painottanut nimenomaan järkähtämättömyyttään. Vaalien ratkaisu jää hiuskarvan varaan, ja talouden uutiset saattavat vaikuttaa nimenomaan epävarmoihin äänestäjiin.

Tiistain tieto kertoi kuluttajien luottamuksen nopeasta heikentymisestä, ja jos huominen kokonaistuotantoluku jää vaikka kauppavajeen painamana odotetusta, voi George W. Bush jäädä isänsä tavoin yhden kauden presidentiksi. Myös Yhdysvaltojen kuudes presidentti, John Quincy Addams, jäi isänsä, toisen presidentin John Addamsin tavoin valitsematta uudelleen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    3. 3

      Kelan ruuhkista jo lähes sata kantelua oikeusasiamiehelle

    4. 4

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    5. 5

      Kiirettä pitää, koska kiire on statusta

    6. 6

      Vienti supistui joulukuussa kolme prosenttia

    7. 7

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    8. 8

      Ohjelmistotalo palkkaa sata Turkuun: ”Turus on tarjol selvästen kaikkest enempi ossamist”

    9. 9

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    10. 10

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    9. 9

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    10. 10

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää