Valikko

Yhä harvempi tuoteon Made in Sweden

Ruotsin teollisuustyöpaikat karkaavat Baltiaan ja Aasiaan

Ruotsi menettää kiihtyvällä tahdilla teollisuuden työpaikkoja ulkomaille, koska maa ei kykene kilpailemaan uusien EU-maiden, Kiinan ja Intian kanssa tuotantokustannuksissa.

Ruotsin elinkeinoelämän etujärjestön Svenskt Näringslivin raportin mukaan Ruotsista hävisi vuosina 2000–2004 noin 75 000 teollisuustyöpaikkaa.

Pelkästään vuosina 2000–2002 25 suurinta ruotsalaisyritystä sen sijaan palkkasi yli 62 000 työntekijää ulkomailla.

Puola, T?ekki, Unkari, Viro, Liettua ja Latvia eivät voi tarjota yrityksille yhtä sujuvaa infrastruktuuria, kielitaitoa ja viranomaiskulttuuria kuin Ruotsi, mutta hakkaavat maan kirkkaasti työvoimakustannuksissa, työajassa ja veroissa.

Tuottavuudessa Ruotsi sentään menestyy paremmin: esimerkiksi Latviassa tuottavuus on vain 35 prosenttia Ruotsin tasosta.

Kuluttajavoittaja

Svenskt Näringslivin puheenjohtaja Michael Treschow, joka johtaa myös Ericssonin hallitusta, sanoo ruotsalaisyritysten olevan tiukan valinnan edessä. Kuluttajat ovat tottuneet yhä halvempiin tavaroihin, ja pysyäkseen perässä, yritysten on leikattava kustannuksiaan.

– Niiden on pakko ostaa komponentteja muualta tai siirtää tuotanto muihin maihin. Kukaan ei halua muuttaa, mutta kun vaihtoehtona on yrityksen päätyminen hautaan, valitsevat he muuton, Treschow sanoo.

Ruotsalaiset haluavat halpoja tuotteita, mutta pitävät samalla tuotantoaan siirtäviä yrityksiä epälojaaleina. Järjestön teettämän kyselytutkimuksen mukaan yli puolet ruotsalaisista on sitä mieltä, että yritykset luistavat vastuustaan yhteiskuntaa kohtaan.

– Ne, jotka taistelevat olemassaolostaan, leimataan kaiken kukkuraksi pettureiksi, Treschow sanoo.

Enemmistö ruotsalaisista ei kuitenkaan tunnu olevan lojaaleja yrityksiään kohtaan. Yli puolet vastaajista ei maksaisi enempää vaikkapa silitysraudasta siksi, että se on valmistettu Ruotsissa.

– Erityisesti nuorille kuluttajille hinta on yhä tärkeämpi asia, ja tuotantomaalla ei ole niin suurta väliä, sanoo tutkimuksen kirjoittaja Christian Westerlind Wigström.

Vaatii keskustelua

Treschow vaatii kunnon keskustelua teollisuuden toimintaedellytyksistä. Mikäli Ruotsi haluaa pitää teollisuutensa kotimaassa, on asioiden nykytila tunnustettava, hän sanoo.

– Ensimmäiseksi meidän on alettava puhua tästä ja lakattava teeskentelemästä, että kaikki on hyvin.

Treschowin mukaan Ruotsin on löydettävä omat vahvuutensa, sillä on ”naurettavaa kuvitella, että Puola on hyvä kaikessa”. Lisäksi yrittäjien toimintaedellytyksiä on parannettava.

Muuten monet tehtaat saattavat joutua samanlaiseen tilanteeseen kuin Trollhättanin Saab, joka nyt taistelee olemassaolostaan kilpailussa saksalaistehtaan kanssa.

– Olisi erittäin traagista, jollemme pystyisi vaalimaan pitkää autoperinnettämme, Treschow sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Bensa halpeni ja diesel kallistui

    4. 4

      Yksi asia sai Nordean uskomaan kasvuun: ”Se ratkaiseva tekijä”

    5. 5

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    8. 8

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    9. 9

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    10. 10

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    4. 4

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    5. 5

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    10. 10

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää