Valikko

Viimeiset vaalirypistykset, eurolle vauhtia Aasiassa

Yhdysvaltojen presidentinvaalien huipentuminen pitää valtaosan markkinoita odottavalla kannalla. Raakaöljy on kallistunut jälleen hieman, ja euro nykäisi yllättäen ylöspäin Aasian markkinoilla. Osama bin Ladenin perjantaina julki tullut videonauha lisää yleistä hermostuneisuutta, vaikka nauhanaitoudesta ei olekaan mitään takeita. Se kuitenkin saattaa lisät presidentti Bushin kannatusta juuri sopivasti. Yhdysvaltojen perjantainen kokonaistuotantolukema osoitti talouden kehityksen jääneen odotetusta todella selvästi, reaalinen kasvuvauhti jäi 3,7 prosenttiin 4,5 sijasta, ja mikäli hintojen mitattu nousu ei olisi hidastunut 3,2 prosentin vuosivauhdista 1,3 prosenttiin kasvu olisi jäänyt hivenen alle kahden prosentin vuosivauhdin. Ensimmäinen kokonaistuotantoarvio onkin perinteisesti suuntaa antava, ja muutokset kuukauden kuluttua julkistettavassa toisessa arviossa voivat olla suurehkojakin. Inflaation hidastuminen saattaa kuitenkin vaikuttaa Federal Reserven korkopolitiikkaan mikäli se ei jää ohimeneväksi tilapäisilmiöksi.

Tiedot Japanista kertovat sikäläisten yritysjohtajien kasvuodotusten maltillistuneen hieman. Huhtikuussa alkavan tilivuoden talouskasvun kuitenkin ennakoidaan mahtuvan 1,5 ja kahden prosentin väliin. Valtaosa oli huolissaan Yhdysvaltojen taloustilanteen kehityksestä.

West Texas-raakaöljy kallistui perjantaina 51 dollarista 51,8 dollariin tynnyriltä. Brent käväisi 48 dollarissa mutta on tänä aamuna palannut 48,5 dollarin yläpuolelle mistä se perjantaiaamuna lähti.

Osakemarkkinat jatkavat vaalituloksen odottelua. Yhdysvaltojen teollisuusindeksit vahvistuivat 0,2 prosenttia ja Nasdaq polki paikallaan, BKT-kasvun pettymys paikkautui Chicagon ostopäällikköindeksin epätavallisen suuren ja yllättävän nousun varassa. Japanissa Nikkei on heikentynyt 0,3 ja TOpix 0,45 prosenttia vahvemman jenin syötyä autoviejien tuloksia. Hang Seng on miinuksella 0,4 prosenttia ja Kospi vahvistunut 0,2 prosenttia. Eurooppa etsii suuntia edelleen öljyn hinnan ja euron kurssikehityksen lomasta.

Korkomarkkinoilla Yhdysvaltojen kaksivuotinen lainatuotto kävi 2,64 prosentissa ennen kuin palasi 2,57 prosentin tienoille. Kymmenvuotinen on pysynyt 4,05 prosentin ympärillä. Saksan kaksivuotinen laski perjantaina 2,44 prosentista 2,42 prosenttiin 2,46 prosentin kautta, ja kymmenvuotinen sahasi 3,88 ja 3,9 prosentin väliä. Rahamarkkinakoroissa on ollut tänä aamuna hienoista laskua, vuoden talletuskorko on 2,28 prosentissa kun perjantaina euribor jäi 2,31 prosenttiin.

Valuuttamarkkinoilla dollari painui perjantaina 105,8 jeniin mutta teki tänä aamuna äkkikäännöksen kivuten 106,5 jenin tuntumaan. Euro ponkaisi samalla 1,275 dollarista 1,284 dollariin josta se on palannut hieman 1,28 dollarin alapuolelle. Samalla euro vahvistui 135 jenistä 136 jeniin. Liikkeet vihjaavat japanilaisen pääoman siirtymästä muista päävaluutoista euroon, todennäköisesti turvaan vaalipäivien vellonnalta.

Presidentinvaaleja odotellessa Yhdysvalloista saadaan tänään tieto kansalaisten tuloista ja kulutuksesta syyskuussa ja teollisuustuotannon ISM-indikaattori lokakuulta. Vaalien jälkeen tärkeimmät tiedot ovat torstain työvoimakustannus- ja tuottavuustilastot heinä-syyskuulta, joita seuraa perjantaina lokakuun työvoimatilasto. Euroalueelta on tänään luvassa teollisuustuotannon tilaa koskeva tutkimus Saksasta, Ranskasta ja Italiasta. Keskiviikkona saadaan Saksan lokakuun työttömyys, ja torstaina euroalueen tuottajahintatilastot syyskuulta. Viikon päättää OECD:n ennakoiva suhdanneindeksi euroalueelle perjantaina. Päähuomio on kuitenkin ainakin keskiviikkoiltaan asti Yhdysvaltojen vaalien kulussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    7. 7

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    8. 8

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    9. 9

      AL: Tamperelaisen kerrostalon betoni liian haurasta – parissa viikossa tiedetään, miten käy

    10. 10

      ”Kahvin steve jobs” väistyy Starbucksin johdosta – huhuttu lähtevän politiikkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    10. 10

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää