Machiniumin lähtö paransi Lännen Tehtaiden tulosta

Elintarvikeyhtiö Lännen Tehtaiden kolmannen vuosineljänneksen tulos oli viime vuoden vastaavaa aikaa parempi. Koko alkuvuoden tulos jäi kuitenkin selvästi viime vuotta heikommaksi.

Heinä–syyskuun liikevaihto pieneni vajaat kuusi prosenttia 107,1 miljoonaan euroon.

Tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja sen sijaan nousi 3,6 miljoonaan euroon 2,9 miljoonasta eurosta.

Lännen Tehtaiden tammi–syyskuun liikevaihto laski hienoisesti ja oli 361,4 miljoonaa euroa.

Tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja kutistui 2,4 miljoonaan euroon 6,0 miljoonasta eurosta.

Lännen Tehtaiden koko vuoden liikevaihto jää viime vuotta pienemmäksi Machinium-ryhmän poisjäännin vuoksi.

Liikevaihtoa kasvattaa toisaalta Apetit Kalan liittäminen konserniin.

Yhtiö arvioi vuosiliikevaihtonsa olevan noin 470 miljoonaa euroa. Viime vuoden liikevaihto oli 492 miljoonaa euroa.

Machiniumista irtautuminen aiheuttaa kertaluonteisia kuluja, mikä heikentää koko vuoden tulosta viime vuodesta.

Viimeisen vuosineljänneksen tuloksesta tulee kausivaihteluista johtuen ja tappiollisen Machiniumin poisjäännin vuoksi vuoden paras ja parempi kuin vertailukaudella viime vuonna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    3. 3

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää