Valikko

Tietojenkäsittelypalvelujen luottamus huippulukemiin

Tietojenkäsittelypalveluiden luottamusindikaattorin kesästä alkanut vahvistuminen jatkui lokakuussa. Myynti vetää edelleen, mutta myyntihintojen pelätään laskevan entisestään. Alan työllisyystilanne säilynee lähikuukausina ennallaan, ilmoittaa tietoalojen liitto.
Luottamusindikaattori oli lokakuussa korkeimmalla tasollaan sitten vuoden 2001 puolivälin. Samalla se ylitti pitkäaikaisen keskiarvonsa.

Liiton mukaan suhdannebarometrin lukujen valossa alan tämän hetkiset tunnelmat myyntihintaodotuksia lukuun ottamatta ovat huomattavasti positiivisemmat kuin vuosi sitten.

Suhdannetilanne näyttäisi syksyn aikana vakaantuneen. Valtaosa vastaajista näkee nykyisen tilanteen olevan kuten oli ennakoitu ja odottaa sen jatkuvan samanlaisena. Suhdanteiden heikkenemiseen uskovien määrä on ollut vähäinen jo jonkin aikaa.

Myyntihinnat laskussa

Myynti on jatkunut edelleen hyvänä, ja yli puolessa yrityksistä kauppa on käynyt odotettua paremmin. Myyntiodotukset pysyvät positiivisina. Kolme neljäsosaa vastanneista yrityksistä odottaa kaupankäynnin piristyvän tulevina kuukausina.

Merkit myyntihintojen noususta antavat kuitenkin odottaa itseään. Hintojen laskua ennakoivien yritysten määrä kääntyi lokakuussa nousuun, ja nyt lähes puolet yrityksistä odottaa hintojen tippuvan nykyisestä.

Liiton mukaan hintakehityksen heikko odotus ei anna paljon liikkumavaraa uuden työvoiman palkkaamiseen. Valtaosa yrityksistä arvioi henkilökunnan määrän pysyvän ennallaan.

- Kysyntää on, mutta asiakkaiden hintavaatimukset ovat sellaisia, ettei työvoimakustannusten nostamiseen ole juuri mahdollisuuksia. Alan työvoimavaltaisuuden vuoksi palkkakustannuksilla on suuri merkitys tuotteiden ja palveluiden hinnassa, toteaa tietoalojen liiton työmarkkinajohtaja Timo Höykinpuro.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    4. 4

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    7. 7

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    8. 8

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    9. 9

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    10. 10

      Berner ihmettelee Postin laskelmia kustannusten kasvusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää