Taistelu ManU:sta

Maailman rikkaimman jalkapalloseuran hallinnasta käydään ankaraa kamppailua. Brittiläisen Manchester Unitedin johto ottaa nyt fanienkin rahat avuksi sodassaan yhdysvaltalaista sijoittajaa Malcolm Glazeria vastaan.

Viidelläkymmenellä miljoonalla kannattajalla ylpeilevä Manchester United on ollut vuosikausia erilaisten kaappaushuhujen kohteena. Tänä syksynä huhut muuttuivat todellisuudeksi, kun yhdysvaltalainen liikemies Malcolm Glazer yritti ostaa seuran itselleen.

Glazer oli valmis maksamaan ManU:sta noin 1,1 miljardia euroa. Seuran hallitus kavahti kuitenkin tarjousta, ja fanit suorastaan suuttuivat. Äskettäin pelatussa Arsenal-ottelussa ManU:n kannattajilla oli kylttejä, joissa luki, että seura ei ole kaupan. Glazeria esittävä nukke hirtettiin jo ManU:n kotistadionin Old Traffordin ulkopuolella.

Fanit ihmettelivät muun muassa sitä, että amerikkalaista jalkapalloa pelaavan Tampa Bay Buccaneers -joukkueen omistava Glazer ei ole koskaan edes nähnyt ManU:n pelaavan.

ManU:n hallitus ilmoitti viime viikolla lopettaneensa neuvottelut Glazerin kanssa. Seuran pääjohtaja David Gill sanoi, että Glazerin tarjous oli rakennettu liikaa velanoton varaan. ManU on tällä hetkellä velaton, ja lainanotto vaikeuttaisi muun muassa uusien pelaajien ostamista.

Vaikka ManU:n hallitus päätti neuvottelut Glazerin kanssa, se ilmoitti olevansa valmis jatkamaan neuvonpitoa "kehittääkseen pitkän tähtäimen ratkaisun, joka tuo vakautta yhtiön omistusrakenteeseen".

Manchester United PLC:n osakkeet noteerataan Lontoon pörssissä, ja Glazer on koonnut osakkeista 28,11 prosenttia. Suurin omistaja on 29 prosentilla Cubic Expression, jonka taustalla ovat irlantilaiset kilpahevosyrittäjät John Magnier ja J P McManus.

Manchester Unitedin fanit ovat koonneet joukkonsa jenkkivaltausuhan edessä. Pienten osakkeenomistajien hallussa on kahdeksantoista prosenttia ManU:n osakkeista, ja fanien perustama Shareholders United-ryhmä yrittää saada valtuudet äänestää pienomistajien puolesta.

Shareholders United laskee, että 25 prosentin potilla se pystyisi estämään Glazerin kaappausyritykset. Monien muidenkin seurojen fanit ovat Britanniassa pyrkineet siihen, että he pääsisivät mukaan päättämään seurojensa asioista, mutta tähän saakka heille on lähinnä naureskeltu.

Nyt tilanne on muuttunut. ManU:n pääjohtaja David Gill sanoi seuran oman tv-kanavan haastattelussa, että seura on valmis neuvottelemaan uudesta omistusrakenteesta niin Glazerin, irlantilaisten hevosmiesten kuin Shareholders Unitedinkin kanssa.

The Independent -lehden mukaan Gillin lausunto merkitsi "valtavaa läpimurtoa" ajatukselle, jonka mukaan fanien pitäisi olla mahdollisimman suuria omistajia jalkapalloseuroissa.

Britannian hallitus auttaa faneja perustamaan yhteenliittymiä, jotka ryhtyvät omistamaan seuroja. Kaikkiaan jo reilulla sadalla seuralla on tällainen syndikaatti, ja 38 seuralla on hallituksessa kannattajien edustaja. Fanien trustit ovat pelastaneet vararikkoon ajautuneet Lincolnin, Yorkin ja Chesterfieldin.

ManU:lla on kovia haasteita myös jalkapallokentällä. Pahat lontoolaiskilpailijat Chelsea ja Arsenal ovat pelanneet kauden alun vakuuttavasti, ja ManU on jäänyt niistä jo yhdeksän pistettä.

ManU:n kohuhankinta Wayne Rooney ei ole löytänyt kunnolla paikkaansa joukkueessa, ja manageri Alex Ferguson tuskailee myös maalivahtiongelman kanssa. Roy Carrol on joukkueen ykkösvahti, mutta brittilehtien mukaan Ferguson on jo havittelemassa veräjänvartijaksi Real Madridin Iker Casillasia.

Chelsea puolestaan porskuttaa voitosta toiseen venäläismiljardööri Roman Abramovitshin rahoilla, ja myös Arsenal on lujittamassa asemiaan. Arsenal muuttaa parin vuoden kuluttua uudelle 60 000 katsojaa vetävälle stadionille, jonka nimi on myyty Dubain Emirates-lentoyhtiölle. Lisäksi seuran huhutaan suunnittelevan listautumista Lontoon pörssiin.

Urheiluseuroja puuhattiin muutama vuosi sitten pörsseihin urakalla ympäri Eurooppaa, mutta viime vuosina huuma on haihtunut. Kolme vuotta sitten Lontoon pörssissä noteerattiin peräti kahdenkymmenen seuran osakkeet, mutta nyt kauppaa käydään enää yhdeksän seuran osakkeilla. Osa aiemmin pörssissä listatuista seuroista on päätynyt takaisin yksityisiin käsiin, ja osa on ajautunut vararikkoon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    2. 2

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    3. 3

      Postiväki pelkää: Jopa tuhansia työpaikkoja häviää

    4. 4

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    5. 5

      5 kuukautta kestäneestä euribor-korkojen manipuloinnista valtavat sakot

    6. 6

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    7. 7

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    8. 8

      Posti lakiuudistuksesta: Asiakkaiden kulut kasvavat, irtisanomisia voi olla luvassa

    9. 9

      Ikean tulos paisui +20 %

    10. 10

      Lemminkäinen sopinut 10 kunnan kanssa asfalttikartelliasiassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    6. 6

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    7. 7

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    8. 8

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      Kuluttaja: Lastentarvikkeissa sama hinta joka kaupassa – missä kilpailu?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää