Suursijoittajat ostavat lisääosakkeita –etenkin ulkomailta

Ensi talven suosikki on terveydenhoitoala. Myös nousukauden sesonkiosakkeita alkaa nyt löytyä suursijoittajien salkuista.

Isot suomalaiset sijoittajat aikovat kasvattaa osakesijoituksiaan seuraavan puolen vuoden aikana. Suosiossa ovat ulkomaiset osakkeet ja alat, jotka menestyvät nousukausina. Myös terveysala on nyt sijoittajien mieleen.

Taloussanomat kysyi yhdeksältä isolta institutionaaliselta sijoittajalta ja rahastoyhtiön salkunhoitajalta näkemyksiä heidän seuraavan puolen vuoden sijoitusaikeistaan. Vastaajat edustavat maan suurimpia sijoittajayhteisöjä, joiden sijoitusomaisuuden määrä vaihtelee sadasta miljoonasta useisiin miljardeihin euroihin.

Sijoittajat aikovat panna lisää rahaa erityisesti pankki- ja vakuutusalalle, terveydenhuoltoon, sekä syklisiin tavaroihin ja palveluihin. Näihin kohteisiin sijoituksia aikoo lisätä yli puolet sijoittajista.

Sykliset tavarat ja palvelut ovat suosiossa, koska nousukausi lisää niiden kysyntää. Kyse on esimerkiksi autoista, matkoista ja vapaa-ajan tuotteista.

Usko pankkeihin kielii siitä, että odotukset korkojen noususta voimistuvat. Luottolaitosten voitot kasvavat korkojen noustessa. Vakuutusyhtiöillä on isoja sijoituksia, joiden arvoa nousukausi lisää. Sen sijaan terveydenhuoltoala ei ole kovin syklinen.

Työeläkeyhtiö Ilmarisen osakesijoitusjohtaja Jari Puhakka selittää aikeita panostaa terveydenhuoltoon muun muassa väestön ikääntymisellä.

– Terveydenhuollon ja sairaudenhoidon kysyntä lisääntyy. Kun lääketiede kehittyy, löytyy koko ajan uusia vaivoja. Kysyntää syntyy ja alalle tulee kasvutrendi.

Myös epävarmuus talouden näkymistä vaivaa sijoittajakuntaa. Nousukauden odotuksista huolimatta monet keskeiset alat ovat epäsuosiossa. Vajaat puolet sijoittajista aikoo vähentää sijoituksiaan energia-alalle, teollisuuden laitteisiin ja palveluihin, elintarviketeollisuuteen, perusmetalliteollisuuteen, julkispalveluihin sekä ei-syklisiille aloille.

Puhakka selittää ilmiötä maailmantalouden epävarmuuksilla.

– Talouskasvun odotetaan hidastuvan ensi vuonna. Raaka-aineiden ja öljyn hintojen ei odoteta enää nousevan. Yksi iso peikko on dollarin arvo.

Uusi raha suuntautuu seuraavan puolen vuoden aikana pääasiassa ulkomaisiin pörssiyhtiöihin.

Melkein kaikki isot sijoittajat aikovat seuraavan puolen vuoden aikana lisätä osakesijoituksia Suomen ulkopuolisessa Euroopassa ja vastaavasti myös Euroopan ulkopuolella.

Sen sijaan alle puolet suursijoittajista aikoo sijoittaa Suomeen. Täällä ei kuitenkaan ole odotettavissa pakoa osakkeista: vain viidennes aikoo vähentää kotimaisia sijoituksiaan. Salkkujen paino siirtyy ulkomaille ennemmin uuden sijoituspääoman kautta kuin myymällä vanhoja suomalaissijoituksia.

Ulkomaiden houkutuksesta kertoo paljon myös se, että yksikään sijoittaja ei aio vähentää osakesijoitusten määrää Suomen ulkopuolella.

Suursijoittajat ovat jo monen vuoden ajan lisänneet osakesijoituksia ulkomaille. Työeläkevakuuttajien 26,8 miljardin euron osakesijoituksista oli vuoden 2000 lopussa maailmalla vain 47 prosenttia, mutta viime syyskuun lopussa jo peräti 72 prosenttia.

Työeläkevakuuttajat etenevät etenkin kaukomaille: syys–lokakuun vaihteessa osakesijoituksista oli kiinni Euroopan ulkopuolella vähän yli puolet. Vuoden 2000 lopussa Euroopan ulkopuolelle oli sijoitettu vain 32 prosenttia osakkeista.

Korkosijoituksissa virta vie samaan suuntaan. Yksikään aikeistaan kertonut suursijoittaja ei aio lisätä Suomen valtion joukkovelkakirjojen painoa salkussaan seuraavan puolen vuoden aikana. Sen sijaan yli puolet heistä aikoo vähentää niiden painoa.

Melko epäsuosiossa ovat myös yritysten ja valtion joukkovelkakirjat sekä lyhyen koron paperit: suurin osa sijoittajista aikoo pitää niiden määrän ennallaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      220 000 jäsenen ammattiliitto JHL haluaa jäsenilleen palkankorotuksen

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Nyt voit ostaa Donald Trumpin omistaman Ferrarin

    9. 9

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    9. 9

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    10. 10

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää