IFRS-tilinpäätöstentulo muuttaneeelinkeinoverolakia

Verovuoden 2005 veroilmoitustehdään vielä vanhan mallin mukaan

Valtiovarainministeriö on vasta selvittämässä kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) aiheuttamia muutoksia verotukseen. Uudistuksia todennäköisesti tulee, mutta aikataulu on vielä auki.

– Muutoksia verotukseen ei ole vielä tehty IFRS:n vuoksi, mutta harkinnassa ne toki ovat, sanoo ylitarkastaja Terhi Järvikare valtiovarainministeriöstä.

Ensi vuonna pörssilistattujen yhtiöiden on pakko tehdä konsernitilinpäätöksensä uusien standardien mukaisesti, mutta eduskunnassa käsiteltävänä oleva kirjanpitolaki sallisi IFRS:n käytön myös erillistilinpäätöksissä. Näin yhtiön IFRS-tilinpäätös olisi myös verotuksen pohjana.

Uuden pykälän kanssa sotii yhtiöiden tuloverotusta säätelevä elinkeinoverolaki (EVL), joka on tiukasti naimisissa kirjanpidon kanssa. EVL ja IFRS eivät puolestaan sovi yhteen. Esimerkiksi EVL kieltää käyttöomaisuushyödykkeiden arvonkorotukset, joita standardien mukaan on mahdollista tehdä.

Järvikareen mukaan käyvän arvon soveltaminen on yksi isoimmista kysymyksistä, joita verotuksen muutostyössä olisi ratkaistava. Toinen merkittävä asia on poistojärjestelmän yhteensopivuus. IFRS ei salli muun muassa poistoeron kirjaamista.

Valtiovarainministeriö haluaa tehdä veroratkaisut mahdollisimman pian, mutta asia ei ole kaikilta osin kypsä ratkaistavaksi.

– Jonkin verran vaikuttaa myös, että muissakaan Euroopan maissa ei olla valmisteluissa kovinkaan pitkällä. Aika monet valtiot ovat ottaneet asiassa aikalisän siten, että ne eivät salli IFRS:n käyttöä erillistilinpäätöksessä. Viimeksi Ruotsi antoi hallituksen esityksen, jossa tätä ei ehdoteta.

Verohallinnon antamien ohjeiden mukaan yhtiöiden on toistaiseksi toimittava vanhojen sääntöjen mukaan. Vuonna 2005 päättyvien tilikausien taseet veroilmoituksessa säilyvät nykyisenlaisina.

Tilintarkastusyhteisö KPMG:n veroasiantuntija Timo Torkkel uskoo, että ensi vuoden aikana elinkeinoverolakiin tehtäneen uudistuksia. Torkkelin mielestä IFRS-maailma vaatii ajattelutavan muutosta myös verotuksessa.

– Nykyinen EVL on looginen, sillä sen teoreettinen perusta on sama kuin Suomen kirjanpitokäytännönkin eli näiden historiallisena taustana on Martti Saarion meno-tulo-teoria. Se on tuloksen laskentaa, kun taas IFRS on taselaskentaa, Torkkel sanoo.

–  Suomen käytäntö ja IFRS eivät istu toisiinsa. Mielestäni ei ole realistista, että verolaki muutettaisiin suoraan IFRS:n mukaiseksi, mutta verotuksen ja kirjanpidon kytkentöjä on löyhennettävä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    3. 3

      Lapsi hoitoon viimeistään 1,5-vuotiaana, isälle 6 kk vapaa – näin EK uudistaisi perhevapaita

    4. 4

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    5. 5

      Kiirettä pitää, koska kiire on statusta

    6. 6

      Berner: Seuraavan sukupolven 5G-verkot voivat tuoda Suomeen uusia operaattoreita

    7. 7

      Kaljarallille on povattu hiipumista, mutta viime vuonna se ei näkynyt

    8. 8

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    9. 9

      Ohjelmistotalo palkkaa sata Turkuun: ”Turus on tarjol selvästen kaikkest enempi ossamist”

    10. 10

      Suvi- ja Palta-veneet myydään uudelle yhtiölle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää