Orkla kiinnostunut muistakin suomalaisfirmoista

Norjalainen Orkla toivoo Chipsin kautta saavansa tukevamman jalansijan paitsi Suomen, myös Venäjän ja Baltian markkinoilla.

Chips omistaa venäläisen perunalastujen valmistajan Russian Snack Companyn, jolla on kymmenen prosentin osuus Venäjän kasvavista snacks-markkinoista.

– Haluamme myös kehittää asemiamme Pohjolassa, mutta näemme suurimman kasvupotentiaalin Itä-Euroopan markkinoilla. Siellä on vähemmän kilpailijoita, ja kulutustottumukset eivät vielä ole kehittyneet valmiiksi, sanoo Orklan viestintäjohtaja Ole Kristian Lunde.

Orklalla on vahva asema erityisesti Ruotsin ja Norjan päivittäistavarakaupassa, mutta se haluaa haukata isomman palan Tanskan ja Suomen markkinoista.

Konserni myi hiljattain 40 prosentin osuutensa Carlsberg-panimossa, minkä seurauksena sillä on varaa useampiinkin yritysostoihin.

– On hyvinkin mahdollista, että teemme useampiakin yritysostoja Suomessa, Lunde sanoo.

Erityisen kiinnostavina Lunde pitää elintarvikealan yrityksiä, joilla on toimintaa Itä-Euroopassa.

Chipsin johto jatkaa

Kilpailu päivittäistavaramarkkinoilla on viime vuosina kiristynyt huomattavasti kauppojen omien merkkien ja uusien, mataliin hintoihin keskittyvien ketjujen vuoksi.

Orkla pyrkii puolustamaan markkina-asemiaan lanseeraamalla uusia, innovatiivisia merkkituotteita ja leikkaamalla kulujaan.

Ruotsalainen sanomalehti Dagens Industri kertoi eilen Orklan suunnittelevan irtisanomisia sekä Ruotsissa että muissa maissa vuosina 2005 ja 2006. Miten Chips muuttuu uuden omistajan seurauksena, on vielä epäselvää.

– Sitä on liian aikaista arvuutella. Se johtoryhmä, joka tänään vetää Chipsiä, tulee jatkamaan. Mutta samalla yritämme rationaalisesti käyttää hyväksemme yhteistyötä muiden Orklan yritysten kanssa, Lunde kuvailee.

”Chips on hyvässäkasvussa”

Orklan varatoimitusjohtaja Rune Helland sanoi uutistoimisto Startelin haastattelussa, ettei Chips ole kallis vaikka Orkla maksaakin yhtiöstä selvästi yli päivän markkinahinnan.

– Chips on hyvässä kasvussa ja sillä on hyvä tuotevalikoima. Tunnemme johdon, joka on osoittanut hallitsevansa tehtävänsä, sani Helland.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    8. 8

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    9. 9

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    10. 10

      ”Ei ole välttämättä varaa maksaa satojen eurojen lääkkeitä ensin itse” – Kela tarttui ongelmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    10. 10

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää