Valikko

Fedin odottelu jatkuu, öljy piristää osakkeita

Markkinat jatkavat Federal Reserven tilannearvion odottelua. 0,25 prosenttiyksikön koronnostoa pidetään jo niin varmana, että se ei toteutuessaan vaikuta juuri mihinkään. Sen sijaan 0,5 prosenttiyksikön nosto, varsinkin yhdistettynä lupaukseen koronnostojen jatkumisesta saattaisi ravistella varsinkin kasvuun luottaneita osakekursseja voimakkaastikin. Suurempi koronnosto osoittaisi myös Fedin valmiutta torjua inflaation kiihtymistä nykyistä kovemmalla teholla, ja hillitsisi pitkien viitelainatuottojen nousupaineita. Niinpä Fedin illalla antama lausunto tullaan tulkitsemaan suunnilleen mikroskoopin tarkkuudella keskuspankin aikeiden selvittämiseksi.

Saksan eilinen ZEW-indikaattori osoitti vahvan euron jo haittaavan euroalueen kasvutoiveita vaikka se samalla heikentää öljyn hinnannousun vahingollisia vaikutuksia talouden inflaatiovauhtiin. Vahva euro pitää myös koronnostopaineet poissa Euroopan Keskuspankin esityslistalta.

West Texas-raakaöljy halpeni yöllä 49 dollarista 47,4 dollariin ja Brent 44 dollarista 41,5 dollariin tynnyriltä. Hintoja painavat odotukset Yhdysvaltojen öljyvarastojen kasvusta. Palestiinalaisjohtaja Jasser Arafatin tilan heikentyminen laskee myös öljyn hintaa, ilmeisesti markkinat olettavat että lähi-Idän tilanteen on helpompi kehittyä kohti rauhanomaista ratkaisua hänen seuraajiensa hoteissa.

Japanin vaihtotaseen ylijäämä on supistunut hieman, kalliin öljyn ja vientiä vähentäneen heikon dollarin yhteisvaikutuksesta, mutta ylijäämä on silti edelleen huomattava. Tilasto kertoo japanilaisten sijoittaneen ulkomaisiin obligaatioihin 3 400 miljardia jeniä eli noin 25 miljardia euroa lokakuun aikana. Pääosa summasta on todennäköisesti auttanut yhdysvaltojen korkotasoa pysymään kohtalaisen matalana budjettialijäämästä ja heikkenevästä dollarista huolimatta. Vientihankaluuksien vastapainoksi Japanin kuluttajaluottamus on kohentumassa mikä lupaa hyvää kotimarkkinoille.

Osakemarkkinat ovat jotakuinkin ennallaan. Dow Jones ja S&P 500 laskivat yön mittaan aavistuksen ja Nasdaq vahvistui 0,2 prosenttia. Öljyn halventuminen vahvisti Aasian markkinoita, Tokiossa nikkei nousi vientialojen tuella 0,3 prosenttia Topixin polkiessa paikallaan. Hang Seng on vahvistunut myös 0,3 prosenttia ja Kospi nykäissyt 1,8 prosenttia halvemman öljyn annettua vauhtia Samsung Electronicsin vientiodotuksille. Eurooppa odottelee Yhdysvaltojen kauppataselukuja ja Fedin korkopäätöstä. oman mausteensa kursseihin tuo euron kurssikehitys pohjois-Amerikan huomisen vapaapäivän alla.

Korkomarkkinoilla Yhdysvaltojen kaksivuotinen tuotto on pysynyt 2,8 prosentissa ja kymmenvuotinen väreillyt 4,2 ja 4,22 prosentin välillä. Saksan kaksivuotinen painui eilen ZEW-indeksin painamana 2,5 prosentista 2,45 prosenttiin ja kymmenvuotinen 3,9 prosentista 3,86 prosenttiin. Talletuskorot väreilevät hermostuneesti Fedin päätöksen alla, vuoden talletuskorko on 2,34 prosentissa kun eilinen euribor asettui 2,38 prosenttiin. Korkotermiineissä on pientä laskuvirettä.

Valuuttamarkkinoilla dollari on vaihdellut 105,6 ja 105,8 jenin välillä. Euro on pysynyt 1,29 dollarissa ja 136,5 jenissä. Markkinat odottavat paitsi Fedin tilannearviota myös tänään saatavaa tietoa Yhdysvaltojen syyskuun kauppavajeesta. Vajeen ennakoidaan pysyneen elokuun 54 miljardissa dollarissa, mutta öljyn hinnan nousu saattaa kasvattaa sen tätä korkeammaksi. Myös dollarin heikentyminen saattaa nostaa vajeen ennakoitua suuremmaksi. Jos näin käy, on todennäköistä että euro yrittää uudestaan 1,30 dollarin yläpuolelle varsinkin siksi, että huominen vapaapäivä Yhdysvalloissa ja Kanadassa aloittaa valuuttamarkkinoiden viikonlopun käytännössä tänään.

Päivän päätapahtuma on siis Federal Reserven Suomen aikaa hieman iltayhdeksän jälkeen antama korkopäätös ja talouden tilannearvio. Saksan juuri julkistama hieman ennakoitua korkeampi vaihtotaseen ylijäämä yhdistettynä hieman ennakoitua matalampaan kauppataseen alijäämään alleviivaa Saksan talouden vajaatoimintaa: arvopaperisijoitukset Saksaan kasvattavat vaihtotasetta vaikka vientiylijäämä kärsii vahvistuvasta eurosta. Toinen tärkeä tieto Euroalueelta koskee Ranskan teollisuustuotantoa.

Yhdysvaltojen kauppatase antaa alkuiltapäivästä vauhtia Fedin päätöstä odottaville valuuttamarkkinoille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    5. 5

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    9. 9

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    10. 10

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    4. 4

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    5. 5

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    8. 8

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää