Saksan heikko kasvu laski korkoja

Euroopan viitelainakorot olivat eilen laskussa. Tähän vaikutti Saksan heikko talouskasvu kolmannella neljänneksellä. Myös suhteellisen vahvana pysynyt euro lisäsi valtiolainojen kysyntää. Volyymeja alensi USA:n markkinoiden kiinniolo, mikä osaltaan jyrkensi myös korkoliikkeitä.

Viennin hidastuminen vaimensi Saksan talouskasvun alhaisimmaksi yli vuoteen. BKT kasvoi vain 0,1 prosenttia edellisestä neljänneksestä, kun ekonomistit ennakoivat kasvuksi 0,3 prosenttia.

Euroopan keskuspankin varapääjohtajan Lucas Papademoksen mukaan kallis euro voi jarruttaa euroalueen vientiä. Myös energian hinnannousu voi haitata euroalueen kasvua ja pahentaa inflaatiota, mikäli raakaöljy ei halpene nykytasoilta. Sama viesti on ollut EKP:n pääekonomisti Otmar Issingillä.

EKP:n marraskuun kuukausikatsauksen mukaan öljyn korkealla hinnalla on suora vaikutus kuluttajahintoihin sekä merkittävä epäedullinen vaikutus euroalueen talouteen.

Federal Reserven keskiviikkoinen päätös nostaa ohjauskorkoaan 0,25 prosenttiyksiköllä 2,0 prosenttiin oli täysin odotettu.

–Odotamme 25 pisteen nostoa seuraavan kerran joulukuussa ja siitä jatketaan tasaista tahtia eteenpäin. Mitään syytä ei tullut esiin, minkä takia tästä maltillisesta tahdista pitäisi poiketa, sanoi Nordean ekonomisti Reijo Heiskanen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    4. 4

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    5. 5

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    6. 6

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    7. 7

      Lakimiesten kuukausipalkka kohosi 5480 euroon – aloittelijan keskipalkka 3950 euroa

    8. 8

      Starttaako seuraava subprime-kriisi parkkipaikalta? Velkaa yli 6 000 taalaa kuskia kohden

    9. 9

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    10. 10

      EK esittää ylärajaa päivähoitomaksuille ja vaatii lisää innovaatiorahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    4. 4

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    5. 5

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    8. 8

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    9. 9

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    10. 10

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää