Valikko

Motorola uskoo ohittavansaNokian kännykkämarkkinoilla

Amerikkalainen Motorola uskoo nousevansa Nokian ohi maailman suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi uusien puhelinmalliensa avulla. Optimistisen arvion esitti Motorolan pääjohtaja Ed Zander Tel Avivissa eilen.

– Yritän ottaa markkinaosuuksia keneltä tahansa ja missä tahansa. Jos haluaa voittaa markkinaosuuksia, pitää aina katsoa kaikkia ympärillään. Me katsomme markkinajohtajaa, Zander sanoi.

Motorola on tällä hetkellä markkinaosuudeltaan Nokian jälkeen toiseksi suurin.

Zanderin voitonvarmuus perustuu Motorolan uusiin ja tuleviin tuotteisiin. Uusia malleja on viime kuukausina esitelty kymmenen, ja toiset kymmenen on vielä tulossa tänä vuonna. Huomiota on herättänyt muun muassa Razr V3, joka on hyvin ohut, taittuva kännykkämalli.

– Meillä on paras tuotevalikoimamme vuosiin, Zander kehui.

Motorola on tämän vuoden aikana menettänyt markkinaosuuttaan. Korealainen Samsung uhkaa ohittaa sen markkinoiden kakkossijalla.

Nokian osuus maailman kännykkämyynnistä on tuoreimpien arvioiden mukaan hieman yli 30 prosenttia, Motorolan noin 14 ja Samsungin runsaat 13. Nokia on ollut suurin valmistaja noin kuuden vuoden ajan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    2. 2

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    5. 5

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    6. 6

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    7. 7

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    8. 8

      ”Italian ongelmia ei voi verrata EU:n pankkikriisiin”

    9. 9

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    10. 10

      Tänään selviää, milloin Länsimetro valmistuu – ISTV näyttää tilaisuuden suorana kello 12

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    5. 5

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    6. 6

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    7. 7

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää