Valikko

Opettele kertomaan itsestäsi

Loistavat taitosimenevät hukkaan, jos työnantajaei saa kyvyistäsi tolkkuahakemuksestasitai vielähaastattelussakaan.

Aloitetaan perusasioista. Täydellistä yleistä työhakemusta ei ole, mutta tiettyyn paikkaan voi onnistua lähettämään juuri oikeanlaisen hakemuksen. Sen tekeminen vaatii taitoa, ajattelua ja oivaltamista.

Työuransa alussa olevat saavat hyvin konkreettisia neuvoja työhakemuksen tekoon. Ei koskaan yhtä A4-sivua pidempää hakemusta, ei koskaan samaa hakemusta kahteen eri paikkaan.

Helsingin yliopiston ura- ja rekrytointipalveluiden esimies Marika Tammeaid korostaa silti aina eniten osaamista.

– Mikään kikkailu ei peitä sitä, jos ei taustalla ole oikeaa osaamista. Sitä, mitä työnantaja hakee, hän sanoo.

Kun tämä asia on kunnossa, hän neuvoo ottamaan selvää työnantajasta: itse työpaikkailmoitus kertoo jo jotain, yhtiön kotisivut vielä enemmän. Sieltä oppii työnantajan kielen, ja sen osaamisesta on hyötyä työnhakutilanteessa.

Tammeaidin ehdoton ei työhakemuksessa ovat sanat: tarvitsen työtä.

– Se ei saisi tulla esille suorasti eikä epäsuorasti, koska siitä herää epäilys, että ihminen hakee paikkaa vain siksi. Tärkeintä on kiinnostus kyseiseen paikkaan, sillä olennaisinta rekrytoinnissa on motivaation mittaaminen, hän sanoo.

Sitten sovelletaan. Työvoimapalveluyritys Eilakaislan toimitusjohtaja Tom Kaisla haluaa myös lukea työhakemuksesta tietyt perusasiat.

– Mutta eniten haikailen oikean asenteen perään, hän sanoo ja vaatii myös, että hakemuksen pitää olla hakijan näköinen.

Kaisla tietää, mistä puhuu. Eilakaislaan on tänä vuonna tullut pelkästään internetin kautta 20 000 hakemusta. Skaala on Kaislan mukaan valtava.

– Osan voi ohittaa hymähdyksellä, joskus taas on hyvin positiivisia yllätyksiä.

Hän haluaa, että kun on lukijana saanut hakemuksen perusteella ihmisestä mielikuvan, sen on pysyttävä melko samana, kun ihminen ilmestyy paikalle.

– Hakemuksen on oltava rehellinen sen kirjoittaneelle ihmiselle. Silloin se aiheuttaa paljon hyvää itse haastattelutilanteessa.

Hänen reseptinsä on: kun on kirjoittanut itsestään CV:n, se kannattaa näyttää jollakin tutulle ihmiselle ja kysyä, olenko minä tässä paperissa kuvattu ihminen.

Kaavamaisista hakemuksista voi olla joskus suoranaista haittaa. Ainakaan ne eivät ole Tom Kaislan mieleen.

– Eihän sellaisista mitään eroa löydä, jos kaikki on kirjoitettu ihan samalla tavalla, hän huokaa.

Osa työnhakijoista lähestyy työnantajia videohakemuksella. Kaisla purskahtaa nauruun ja sanoo, että ”ne ovat hauskoja katseltavia, välillä”.

– Videohakemuksessa on tärkeintä, mitä paikkaa ihminen hakee. Jossain tehtävissä livekuva hakemuksena on hyvä. Mutta kannattaa muistaa, että video voi potkaista itseä vastaan. Ja kunnolla.

Täydellistä hakemusta ei hänen mielestään ole olemassakaan. Ainoa ihminen, jonka hän suostuisi palkkaamaan vain paperien perusteella on Jorma Ollila.

– Siinä lapussa voisi lukea vain, että tiedät tekoni ennestään.

Liian soveltamisen riski on, että lukija eksyy aiheesta. Nokian Renkaiden henkilöstö- ja turvallisuusjohtaja Sirkka Hagman lukee joinain viikkoina satoja työhakemuksia ja on oppinut suosimaan selkeitä rakenteita.

– Persoonallisuus ei ole pahasta, tietenkään, mutta sitä ei kannata käyttää niin, että luettavuus ja oma osaaminen katoavat persoonallisuuden taakse, hän sanoo.

Hagman toivoo, että ihmiset osaisivat kuvata osaamistaan. Sitä mitä he itse ovat saaneet aikaiseksi.

– Erityisesti toimihenkilöillä voi olla taitavasti rakennettu ura. Silloin haluan tietää, mikä heidän aikaisemmissa töissään on ollut heidän omaa panostaan. Siitä näkee, millaista osaamista he voisivat tuoda mukanaan.

Niin voi löytää 50 diplomi-insinööristä tai maisterista juuri sen oikean.

Se, mitä Hagman neuvoo työnhakijoita välttämään, on romaanin kirjoittaminen omasta elämästä.

– Jos hakemus on kuin runotekstiä tai sitä on sivukaupalla, lukija hämmentyy. Itse asia hukkuu ja jään miettimään, pystyykö tämä ihminen kiteyttämään sanomaansa.

– Riviväleillä ja tekstityypillä ei ole meille merkitystä, mutta oma viesti pitää saada perille. Meillä tulee lähes jokaiseen avoinna olevaan paikkaan 100–200 hakemusta ja haastatteluun valitsemme 5–10 ihmistä pelkästään papereiden perusteella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    5. 5

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    6. 6

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    7. 7

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    8. 8

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    9. 9

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    10. 10

      Barnier: Brexit-neuvotteluille aikaa vain 18 kuukautta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää