Valikko

Suojaa lapset, vältyt flunssalta

Lauhasta syksystä nauttivat virukset suorastaan vaanivat pääsyä työpaikoille. Odotellessa ne viihtyvät ruuhkissa, hisseissä ja lastentarhoissa. Lasten flunssarokotus voisi pitää myös aikuiset terveempinä.

Sen tulemisen melkein kuulee. Ensin firman postinjakelija yskähtelee, sitten vastaanoton puhelinvaihteen ääni alkaa muuttua tukkoiseksi, lopulta työtoveri sermin takaa alkaa niiskuttaa. Kun lounaan jälkeen päätä alkaa särkeä ja kurkkua kutittaa, tietää, että helppo elämä on viikoksi mennyttä. Todennäköisesti kohta vielä päiväkodistakin soitetaan, ja pyydetään hakemaan kuumeinen lapsi kotiin kesken päivän.

Influenssat ja tavalliset flunssat tarttuvat melko samoilla mekanismeilla, Kansanterveyslaitoksen epidemiologiylilääkäri Petri Ruutu kertoo. Ne eivät leviä kovin paljon oireettomassa vaiheessa, vaan varsin tehokkaasti juuri yskittäessä ja niistettäessä.

Aivastuksessa ilmaan voi levitä jopa kaksi miljoonaa pisaraa, joista yhdessä voi olla kymmeniä viruksia. Yksinkertainen tapa estää tartuntoja on nenäliinan käyttö aina kipeänä yskiessä ja aivastellessa. Kun myös käsiin voi niistämisestä jäädä jopa tuhansia viruksia, kädet kannattaisi pestä jokaisen niistämisen jälkeen. Kipeänä kättelyn voisi jättää kokonaan väliin, Ruutu neuvoo.

Kättely ja poskisuudelmat vievät flunssaviruksen firmassa nopeasti respasta pomokerroksiin asti. Ruutu ei silti usko, että yrityksissä voitaisiin antaa flunssaoireisille nykyistä tiukempia ohjeistuksia kotiin jäämisestä. Sairastuneiden ajaminen ajoissa kotiin voisi ehkä vähentää tartuntojen määrää tai nopeutta.

– Hengitystieinfektioissa vakavat sairastumiset ovat jäävuoren huippu, ja lievempien flunssaoireiden osuus valtava. Sairaana oloon liittyy subjektiivisia tuntemuksia, joita on vaikea määritellä yleisellä tasolla.

Entä sitten pöpöjä kuhisevat lastentarhat?

– Asiantuntijat ovat aika yksimielisiä siitä, että lapset ovat tärkeimpiä influenssavirusten levittäjiä yhteisöissä. Näin lienee myös monien muiden hengitystievirusten kanssa, mutta muodollinen näyttö puuttuu, aiheesta tutkimuksen julkaissut lasten infektiosairauksien erikoislääkäri Terho Heikkinen sanoo.

Aikuisten tartuntaketjujen katkaisuun kannattaisi Ruudun mukaan yhtenä keinona tutkia lasten influenssarokottamista. Samaa mieltä on Heikkinen.

– Tämä on nyt kuuma keskustelunaihe maailmalla. Yhtenä mahdollisena perusteena pidetään juuri sitä, että lasten rokotus vähentäisi myös aikuisten ja vanhusten influenssoja. Olennaisinta rokotuksissa olisi tietysti se, että ne suojaisivat ensisijassa lapsia itseään – muille väestönosille hyöty olisi ikään kuin miellyttävä sivuvaikutus. Lisää tutkimustietoa kustannus-hyötysuhteesta tarvitaan vielä, kertoo Terho Heikkinen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tänään se tapahtui: Rantasipiä ei enää ole

    3. 3

      Osa asunnosta myytiin perhepiiriin – korkein oikeus esti lunastuksen

    4. 4

      Suomessa aloitti uusi päivittäistavaroiden verkkokauppa

    5. 5

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    6. 6

      Pakkanen huolestuttaa Ranskassa – neuvotaan välttämään pyykinpesua ja tulostamista

    7. 7

      8 ominaisuutta, jotka yhdistävät poikkeuksellisen älykkäitä – kuulutko joukkoon?

    8. 8

      Tuomarit vertasivat Volkswagenia hevosenlihaskandaaliin – määrättiin ostamaan auto takaisin

    9. 9

      Sijoittaja, näistä osakkeista voit odottaa hyviä osinkoja

    10. 10

      Sähkölasku paisui viime vuonna – kaksi syytä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    3. 3

      Tänään se tapahtui: Rantasipiä ei enää ole

    4. 4

      Sijoittaja, näistä osakkeista voit odottaa hyviä osinkoja

    5. 5

      Huoltamoketjun johtaja TS:lle: Bernerin liikenneyhtiö ”hullu järjestelmä”

    6. 6

      Britannian pääministeri paljasti kovan Brexit-linjan

    7. 7

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    8. 8

      Suomessa aloitti uusi päivittäistavaroiden verkkokauppa

    9. 9

      Osa asunnosta myytiin perhepiiriin – korkein oikeus esti lunastuksen

    10. 10

      Yle: Remonttitaidottomat tyhjätaskut pelastivat Juhani Ahon synnyinkodin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    3. 3

      Professori Verkkouutisissa: Työhuonettani siivotaan 7 000 euron palkalla

    4. 4

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    5. 5

      Isot mätkyt – panimopomon mitta täyttyi: ”Onko tässä mitään järkeä”

    6. 6

      Anttilan konkurssi kolahti Hong Kongiin

    7. 7

      Tänään se tapahtui: Rantasipiä ei enää ole

    8. 8

      Suomalaiset suivaantuivat uuden Kodin1:n hinnoista – ”Jos tilaat 20 eurolla, 59 euron toimituskulut ovat liikaa”

    9. 9

      Kahden kastin eläkeläiset: Toisten tulot pomppasivat, toisille 750 euroa kuussa

    10. 10

      Kysely maalaa tylyn kuvan te-toimistoista – ”Työpaikat ovat sellaisia, että niitä ei kukaan huoli”

    11. Näytä lisää