Ensi kertaavain miehille

Formulailta-kampanja on Toyotan viides maanlaajuinen markkinointikiertue, mutta vasta ensimmäinen, joka on suunnattu miehille. Naisia on kosiskeltu kolmella ja ikääntyneitä autoilijoita yhdellä kiertueella.

– Naisten illoissa oli step-up-tanssijoita, etikettikurssia ja muotinäytöstä. Senioreille oli Esko Riihelän liikenneilta ja tanssit, Toyo-tan mainospäällikkö Leila Rajakangas kertoo.

Formulailtoihin kutsuttiin kaikki vuoden 2001 jälkeen Toyotan ostaneet sekä pahimpien kilpailijoiden Opelin ja Nissanin asiakkaita. Kutsu lähti koko maassa 45 000 miehelle, joista 13 400 tuli paikalle.

– Tarkoitus on ylläpitää asiakasuskollisuutta. Toivottavasti asiakkaille muistuu mieleen autoa hankkiessa, että siellä oli kivaa.

Kalliita valtakunnankiertueita järjestetään noin neljän vuoden välein. Ne alkoivat vuonna 1990.

– Kiertueen hinnalla saisi keskikokoisen mainoskampanjan. Tänä vuonna ei ole ollut suurempia lanseerauksia eikä muuta hulinaa, joten kiertue sopii tähän väliin hyvin.

Ilmaisesta alkoholitarjoilusta huolimatta autoliikkeissä ei ole ollut järjestyshäiriöitä.

– Kun tarjolla on pelkkää kaljaa ja siideriä, kukaan ei juovu liikaa, Rajakangas kiittelee.

Paras tunnelma on ollut pienillä paikkakunnilla.

– Maakunnissa kaikki tuntevat toisensa. Henkilökunnan ja asiakkaiden kohdatessa läheisyys on käsinkosketeltavaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    2. 2

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    6. 6

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    7. 7

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    8. 8

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    9. 9

      HS: Kymmenet Expertit muuttuvat Power-myymälöiksi

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    6. 6

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    10. 10

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää