Valikko

Mitä paikkaa itse hait viimeksi?

Marika Tammeaid

– Olin välillä valtiovarainministeriössä hoitamassa ylitarkastajan sijaisuutta, joten sitä hain viimeksi.

Tammeaid sanoo kirjoittaneensa suunnilleen sellaisen hakemuksen, millaisia hän nytkin neuvoo tekemään.

– Periaatteet ovat pysyneet aika samoina.

Ura- ja rekrytointipalveluiden esimiehenä hän on ollut viisi vuotta.

Tom Kaisla

– Tavallaan hain nykyistä tehtävääni, koska nimitykseni oli hallituksemme päätös ja lisäkseni viivalla oli seitsemän muuta ehdokasta.

Kaisla naurahtaa urakehityksensä olleen laskeva: hän siirtyi toimitusjohtajaksi syksyn alussa hallituksen puheenjohtajan paikalta.

– Jääväsin itseni tietysti siinä äänestyksessä, hän huomauttaa kiireesti.

Kaisla ei juuri ole hakenut töitä. Hän on ollut erilaisissa yrittäjän tehtävissä 17-vuotiaasta. Uralle mahtuu niin taksiyhtiö kuin oma sukellusmyymälä.

Sirkka Hagman

– Olen hakenut viimeksi jotain tuotantotehtävissä ollutta paikkaa täällä meillä Nokian Renkailla. Työskentelin useammassakin tehtävässä tuotannon puolella ennen siirtymistäni nykytehtäviin.

Haastatteluun henkilöstö- ja turvallisuusjohtajan tehtävään Hagman kutsuttiin talon sisältä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    3. 3

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    4. 4

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    5. 5

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Anvia aloittaa yt:t – vähentää enintään 25 työpaikkaa

    10. 10

      Helsingissä reipas pörssipäivä, Nokia ja Kotipizza ponkaisivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää