Valikko

Runsas tilastoviikko alkaa, dollarin huojunta pahenee

Viime viikko päättyi periaatteessa rohkaiseviin tilastoihin Yhdysvalloista: vähittäismyynti ylitti odotukset ja Michiganin Yliopiston kuluttajaluottamusindikaattori kertoi kulutushalujen jatkavan vahoina. Yhdessä Euroopasta saatujen heikonlaisten tilastojen kanssa tämä alleviivasi Yhdysvaltojen tilanteen suhteellista vahvuutta. Dollari kuitenkin heikkeni voimakkaasti, ja korkomarkkinoiden reaktio vihjaisi kasvuodotusten olevan entistä huterampia.

Syyt dollarin reaktioon olivat moninaiset. Ensinnäkin, Yhdysvaltojen tilastoihin sisältyy niiden vahvuudesta huolimatta selkeitä epävarmuustekijöitä. Vähittäiskaupan varastot ja teollisuuden tilauskanta ovat vähentyneet voimakkaasti, mikä vihjaa kysynnän voimakkaasta heikentymisestä. Kulutus on kohdistunut jo aiemmin valmistettuihin tuotteisiin, eikä varastoja ole ylläpidetty entiseen malliin mikä saattaa enteillä kokonaistuotannon kasvuvauhdin voimakasta hidastumista talven mittaan. Erityisesti ohjauskorkojen nousu on hillinnyt kulutushaluja, luottokustannukset ovat voimakkaassa kasvussa, ja korkoelvytyksen hiipuessa koko talouskasvun perustan kestävyys on joutumassa epäilyksen alaiseksi.

Yhdysvaltojen hermoilu on jäänyt viikonlopun pääasialliseksi tapahtumaksi. Öljyn hinta käyttäytyi perjantaina rauhallisesti, West Texas pysyi 47,5 dollarin tienoilla ja Brent halpeni 42 dollarista 41,5 dollariin tynnyriltä, eivätkä Irakin tapahtumat tai palestiinalaisten vallanperimysriitely ole juuri huolestuttaneet öljymarkkinoita. Venäjältä saatu lausunto, jonka mukaan Kuriilien saariryhmän neljästä kiistanalaisesta saaresta kahden palauttamine Japanille saattaa tulla kysymykseen merkitsee uutta edistysaskelta maiden välisissä suhteissa ja saattaa ajan mittaan johtaa sekä rauhansopimukseen että syvempään taloudelliseen yhteistyöhön. Japani on osallisena Siperiasta Tyynen Valtameren rantaan johtavan öljyputken toteuttamisessa.

Osakemarkkinoilla oli perjantai-iltana rauhallista. Yhdysvaltojen pääindeksit vahvistuivat maltillisesti, Dow Jones 0,7, S&P 500 0,9 ja Nasdaq 1,2 prosenttia. Aasiassa Yhdysvaltojen vähittäismyynti ja kuluttajaluottamus ovat lisänneet vientityritysten houkutusta, Nikkei on vahvistunut 1,9, Topix 1,8 ja Hang Seng 1,1 prosenttia. Jo viime viikolla vahvasti noussut Kospi on tyytynyt 0,6 prosentin nousuun. Eurooppa etsii edelleen suuntaa euron arvon ja taloustilastojen lomasta, Suomen BKT:n vahvanlainen kasvu todennäköisesti antaa vauhtia Hex-indeksille.

Korkomarkkinoilla Yhdysvaltojen kaksivuotinen lainatuotto on pysynyt 2,83 prosentin tuntumassa. Kymmenvuotinen on painunut 4,24 prosentista 4,19 prosenttiin käväistyään alimmillaan 4,18 prosentissa vahvanlaisista taloustilastoista huolimatta. Pitkä korko ei siis luota inflaatiota vauhdittavan vahvanlaisen kasvun jatkumiseen.

Euroalueen lainatuotot painuivat perjantaina heikonlaisten taloustilastojen painamina, Saksan kaksivuotinen tuotto painui 2,4 prosentista 2,36 prosenttiin ja kymmenvuotinen 3,82 prosentista 3,78 prosenttiin. Rahamarkkinatuotot ovat edelleen alamaissa, vuoden talletustuotto on luisunut 2,28 prosenttiin kun perjantainen euribor-noteeraus oli 2,31.

Valuuttamarkkinoilla dollari on sukeltanut 106,5 jenistä 105 jenin pintaan ja euro käväissyt taas 1,3 dollarissa ennen asettumistaan 1,298 dollarin tienoille. Jenin ja euron suhde on pysynyt vakaanalaisesti 136,5 ja 137 jenin välillä. Japanin elinkeinoelämän keskusliitto Keidanrenin johtaja on arvioinut tänä aamuna Tokiossa, että 110 jeniä dollarilta olisi sopiva taso. Päävaluuttojen suhteet ovat keskuspankkien käsissä, markkinoiden tuomio Yhdysvaltojen vajepolitiikalle ja sitä suosivan presidentin uudelleenvalinnalle vaikuttaa melko selkeältä.

Tilastoviikon anti on suhteellisen runsas. Euroalueelta on luvassa runsaasti hajatietoja, tärkeimpinä lokakuun inflaatioluvut ja syyskuun teollisuustuotanto jotka molemmat julkistetaan keskiviikkona. Samana päivänä saadaan myös Saksan hallituksen taloudellisten neuvonantajien vuotuinen talouskatsaus. Yhdysvaltojen avaintiedot ovat huomiset tuottajahintaluvut lokakuulta ja keskiviikkona saatavat tiedot lokakuun kuluttajahintainflaatiosta ja teollisuustuotannosta. Torstaina on vuorossa talouden ennakoiva suhdanneindeksi lokakuulta. Yhdysvaltojen tuottaja- ja kuluttajahintainflaation tiedot vaikuttavat ainakin maan pitkiin lainakorkoihin ja teollisuuden kapasiteetin käyttöaste antaa selvän vihjeen talouskasvun kestävyydestä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    3. 3

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    4. 4

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    5. 5

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    8. 8

      USA:n pörssit jälleen uuteen ennätykseen

    9. 9

      Italian luokitusnäkymät pakkaselle

    10. 10

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    3. 3

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    4. 4

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    5. 5

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    8. 8

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää