Teollisuusyritysten liikevaihtokasvoi yhdeksän prosenttia

Teollisuusyritysten liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan kesä–elokuussa yhdeksän prosenttia suurempi kuin vastaavalla ajanjaksolla vuotta aiemmin.

Kotimaan liikevaihto kasvoi tarkasteluajanjaksolla yhdeksän prosenttia ja vienti 11 prosenttia edellisvuodesta. Etenkin viennin kasvu on nopeutunut alkuvuodesta, sillä esimerkiksi maalis–toukokuussa viennin liikevaihto kasvoi kolme prosenttia vuotta aiemmasta.

Alkuvuoteen verrattuna liikevaihdon kasvu on nopeutunut erityisesti kemianteollisuudessa, energia- ja vesihuollossa sekä elektroniikka- ja sähkötuotteiden valmistuksessa. Myös puu- ja paperiteollisuudessa liikevaihdon kasvu on hieman piristynyt.

Sen sijaan elintarviketeollisuudessa liikevaihto on alkuvuoden pienen kasvun jälkeen kääntynyt hieman laskuun.

Palvelualojen kasvuneljä prosenttia

Tilastokeskus julkaisi eilen myös palvelualojen liikevaihtoluvut, jotka olivat kasvaneet neljä prosenttia kesä–elokuussa edellisvuoden vastaavasta ajasta.

Edellisellä toukokuuhun päättyneellä kolmen kuukauden ajanjaksolla liikevaihto kasvoi 5,2 prosenttia. Palvelualoissa ei ole mukana kaupan toimialoja ja liikevaihto on työpäiväkorjattu poistamalla kalenterista johtuvat vaihtelut.

Majoitus- ja ravitsemistoiminnan liikevaihdon kasvu lähes pysähtyi. Liikevaihto oli vain 0,1 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Kuljetuksen, varastoinnin ja tietoliikenteen päätoimialan liikevaihto lisääntyi kesä–elokuussa 3,9 prosenttia.

Alatoimialoista muu maaliikenne kasvoi viisi prosenttia ja vesiliikenne laski vajaan prosentin. Liikennettä palvelevan toiminnan ja matkatoimistojen liikevaihto kasvoi neljä prosenttia ja posti- ja teleliikenteen kuusi prosenttia vuotta aiempaan verrattuna.

Kiinteistö-, vuokraus-, tutkimus- ja liike-elämän palveluiden liikevaihto kasvoi 5,1 prosenttia kesä–elokuussa. Toimialan sisällä kiinteistöalan palvelujen ja tietojenkäsittelypalveluiden liikevaihto lisääntyi kuusi prosenttia.

Liikevaihdon arvolla mitattuna suurin alatoimiala, muu liike-elämää palveleva toiminta, kasvoi kesä-elokuussa neljä prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    4. 4

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    5. 5

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    6. 6

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    9. 9

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    10. 10

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    3. 3

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    6. 6

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    7. 7

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    8. 8

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    9. 9

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    10. 10

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    5. 5

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää