Kansainvälistyminen korostaa yrittäjyyden merkitystä

Suomalaisia on vuosia patistettu ryhtymään yrittäjiksi. Suomalaisia ei kuitenkaan ole saatu kiinnostumaan yrittäjyydestä, koska sen riskejä pidetään liian suurina. Yrittäjillä on paljon taloudellisia riskejä ja yrittäjien sosiaaliturva on paljon huonompi kuin palkkatyössä olevien. Lisäksi jo olemassa olevien yritysten kasvuhalut ovat heikot.

Ongelmista huolimatta Suomesta löytyy vahvoja yrittäjiä ja yrityksiä. Yksi esimerkki vahvasta yrittäjyydestä on Kirsti Paakkasen johtama Marimekko. Paakkanen palkittiin tiistaina Ernst & Youngin valtakunnallisen kasvuyrittäjäkilpailun voittajana. Paakkanen edustaa Suomea ensi toukokuussa Monacossa pidettävässä kansainvälisessä Entrepreneur of the Year -kilpailussa. Yrittäjyyden maailmanmestaruudesta kilpailee noin 40 oman kansallisen kilpailunsa voittanut yritystä eri puolilta maailmaa. Viime vuonna Suomea edustanut kyläkauppias Vesa Keskinen sijoittui kilpailussa kuudenneksi.

Tuomariston mukaan Paakkanen on omaperäinen, luova, karismaattinen ja peräänantamaton. Tuomariston puheenjohtajan Eero Lehden mukaan Paakkanen on toteuttanut amerikkalaisen unelman Suomessa esimerkillisesti ja isänmaallisesti. Yrityksen menestyksellisen johtamisen lisäksi Paakkasella on hieno yrittäjätarina.

Paakkanen on pitkän linjan yrittäjä, joka ehti jo välillä vetäytyä yritystoiminnasta myytyään perustamansa mainostoimiston. Pitkään eivät oloneuvoksen päivät kiinnostaneet, vaan hän osti heikossa kunnossa olleen Marimekon Amerilta. Paakkanen myöntää, ettei yrittäjän ura ole ollut pelkää juhlaa. Hän ei kuitenkaan valita yrittäjyyden vaikeutta, koska hän ei ole hakenutkaan helppoa, vaan haasteellista elämää.

Tänä vuonna Entrepreneur of the Year -kilpailuun osallistui Suomessa 60 yritystä. Niistä pääsi loppukilpailuun yhdeksän. Paakkanen voitti koko kilpailun lisäksi kaupan sarjan. Tuotantosarjan parhaaksi valittiin Ponssen perustaja Einari Vidgrén ja palvelujen sarjan voittaja on Digian hallituksen puheenjohtaja Petri Lehmuskoski.

Kilpailuun osallistuneita yrityksiä ei vaivaa kasvuhaluttomuus, vaan henkilöstön määrä on kasvanut yli kymmenen prosenttia vuodessa. Vuodesta 2000 työntekijöiden määrä kilpailuun osallistuneissa yrityksissä on lisääntynyt yli puolella. Samaan aikaan Suomen 500 suurimman yrityksen henkilöstö on kasvanut noin kuusi prosenttia.

Kasvuyritysten merkitys on erittäin tärkeä työllisyyden myönteisen kehityksen kannalta. Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) hallituksen tärkein tavoite on työllisyyden ja työllisyysasteen nostaminen. Tehtävä on haasteellinen, koska kansainvälinen kilpailu ajaa yrityksiä siirtämään tuotantoaan halvemman kustannustason maihin. Hallituksen tavoite ei onnistu ilman yrittämisen merkittävää lisääntymistä.

Hallitusohjelman mukaan tavoitteena on luoda toimintapuitteet, jotka edesauttavat yritysten perustamista, kasvua ja kansainvälistymistä. Yrittäjyyden houkuttelevuutta uravaihtoehtona halutaan lisätä. Yrittäjyyttä ei kuitenkaan luoda pelkillä ohjelmajulistuksilla ja hallinnollisilla toimilla. Niillä voidaan madaltaa kynnystä ryhtyä yrittäjäksi, jotta uusia kasvuyrityksiä syntyisi myös jatkossa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Autokonserni Laakkosen yt:t päätökseen – 77 irtisanotaan

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Töistä jäädään pois yhä useammin mielenterveyden pettäessä – ”Erityisen huolestuttavaa”

    4. 4

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    5. 5

      Liv-, Jim- ja Hero-kanavien lähetykset eivät pimene Soneran verkossa

    6. 6

      Lapsi hoitoon viimeistään 1,5-vuotiaana, isälle 6 kk vapaa – näin EK uudistaisi perhevapaita

    7. 7

      Postin liiketulos heikkeni – ”Haemme uutta kasvua elintarvikkeiden kuljetuksesta”

    8. 8

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    9. 9

      Ohjelmistotalo palkkaa sata Turkuun: ”Turus on tarjol selvästen kaikkest enempi ossamist”

    10. 10

      Berner: Seuraavan sukupolven 5G-verkot voivat tuoda Suomeen uusia operaattoreita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää