Valikko

Miten koulutuksen tuottavuussaadaan kasvuun

Monen vaikuttajan puheissa on kuluvana syksynä tuotu esiin tuottavuuden kasvattamisen tärkeys kilpailukyvyn säilyttämiseksi.

Yksi aivan ilmeinen koulutuspalvelujen tuottavuuden alhaisuuden selittäjä on koulutustuotannon pirstoutuneisuus lukuisiin pieniin toimijoihin. Samasta aiheesta tehdään Suomessa kymmeniä kurssimateriaaleja, opettajat opettavat pienille ryhmille ja koulutustilat ovat vajaakäytössä.

Useimmissa tapauksissa julkisen vallan tukemiin koulutusohjelmiin synnytetään myös omia koulutusorganisaatiota, jotka toimivat usein tehottomasti ja vähäisin asiantuntijavoimin. Työministeriön virkamies kertoi, että TE-keskusten rahoituksella järjestetään vuosittain noin 7000 koulutustapahtumaa, mikä kokonaisuus jakaantuu noin 1000 koulutusyritykselle. Tällainen toimintatapa ei voi olla tuottavuutta nostava.

Verkko-opiskelulla voitaisiin lisätä koulutuksen tuottavuutta. Alalle, jonka liikevaihto on korkeintaan 10 M euroa, on synnytetty noin 250 yritystä, jotka kaikki kannattavat huonosti. Tuottavuushyödyt jäävät saavuttamatta, oppisisällöt jäävät vaatimattomaksi, mikä vähentää tyytyväisyyttä verkko-opiskeluun. Alalle tarvitaankin yritysjärjestelyjä sekä kannattamattomien yritysten tukemisen lopettamista.

Suomalaisen palvelutuotannon yksi keskeinen ongelma on kotimaisuus. Kansainvälistyminen on ehdoton edellytys, jos haluamme säilyä edes pohjoismaisessa koulutuskilpailussa. Suomeen pitää synnyttää aidosti ainakin pohjoismaisia palveluyrityksiä ja tämä pätee erityisesti koulutusalueella. Muuten vaarana on, että kansainväliset yhtiöt valtaavat markkinat, mistä on esimerkkejä it-alalla.

Kirjoittaja on koulutusyritys Tieturin toimitusjohtaja

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    2. 2

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    6. 6

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      Ferrari takoi uudet pohjat Milanossa

    9. 9

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    10. 10

      Ilmarisen Ritakallio: Siirrymme euroalueelta kohti Yhdysvaltoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää