Valikko

Terveyttä ja tehoakotieläintuotantoon

Yritys: Verkavet Oy, aputoiminimi Suomen eläinterveydenhuolto.

Perustettu: Joulukuussa 2003.

Sijainti: Kuopio.

Yrittäjät: Veikko ja Paavo Tuovinen.

Henkilöstömäärä: Keskimäärin kolme henkilöä vuonna 2004. Palvelut tuotetaan pääosin alihankintana. Sopimuspohjaisessa yhteistyöverkostossa on mukana 22 henkilöä.

Liikeidea: Verkavet myy eläinterveyspalveluita maatiloille ja elintarvikealan yrityksille. Kansallisia eläinterveyspalveluita tuotetaan sekä Suomessa että ulkomailla. Tavoitteena on löytää ratkaisuja elintarvikkeiden laadun ja turvallisuuden sekä kotieläintuotannon kannattavuuden parantamiseksi. Suomalaisia, kansainvälisestikin noteerattuja ratkaisuja ovat esimerkiksi sikaloiden terveysluokitus ja siihen liittyvät nettipohjaiset terveysseurantajärjestelmät.

Tausta: Verkavetissä hallituksen puheenjohtajana ja erityisasiantuntijana aktiivisesti työskentelevä Veikko Tuovinen on koulutukseltaan eläinlääketieteen tohtori. Hän on työskennellyt esimerkiksi Lihakunnan osastopäällikkönä ja A-tuottajien sikalinjan terveydenhuoltopäällikkönä. Parhaillaan hän toimii myös tutkimusjohtajana Savonia-ammattikorkeakoulussa. Veikon veli Paavo Tuovinen on viestintäyritys Agrimedian toimitusjohtaja.

Yrittäjyys tarkoittaa Veikko Tuovisen mukaan itsenäisyyttä, vastuuta ja mahdollisuuksia. Onnistumisen eväät löytyvät koulutuksesta, työkokemuksesta, verkostoitumisesta ja internet-palvelukentän hyödyntämisestä.

Mistä neuvoja: Neuvoja saatiin esimerkiksi Kuopion teknologiakeskuksen Teknian yrityshautomosta sekä Eläinlääkäriliitosta.

Tavoite: Verkavetin tavoite on kasvaa Suomen ja Pohjoismaiden suurimmaksi eläinterveysyritykseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    5. 5

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää