Autoverotuksen porsaanreikää on hyödynnetty myös tuontiautoissa

Pakettiautojen tuonnin kova hyppäys selittyy verokikkailulla, henkilöautojen tuontia pudottaa kotimaan hintojen lasku

Käytettyjen tuontiautojen virta Saksasta ja Benelux-maista on jatkanut kesällä alkanutta laskuaan. Samalla pakettiautojen tuonti on hypännyt ylöspäin.

Tammi–lokakuun aikana Suomeen tuotiin yli 2 600 pakettiautoa, mikä on kolminkertainen määrä edellisvuoteen nähden. Valtaosa nykäyksestä selittyy verokikkailulla eli diesel-käyttöisten farmarien, tila-autojen ja maastureiden rekisteröinneillä halvempaan verokantaan pakettiautoiksi.

Joukkoon mahtuu kuitenkin myös oikeita pakettiautoja, joille näyttää löytyvän markkinoita varsinkin pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Etenkin suuremmille, kuorma-autoiksi rekisteröitäville ajokeille on kysyntää. Niiden tuonti on kevyemmän verotuksen vuoksi myös alan yrityksille kannattavampaa.

Tammi–lokakuun aikana Suomeen on tuotu yli 2 000 kuorma-autoluokkaan kuuluvaa ajokkia. Uusia on myyty samana aikana vajaat 5 000 kappaletta.

– Pakettiautojen kauppa kävi vielä muutama vuosi sitten verkkaisesti, joten hyväkuntoisia vaihdokkeja on tullut vähän tarjolle, sanoo Harri Paavola Rinta-Joupin Autoliikkeestä.

Saksan-tuonti kohdistuu pakettiautoissakin pitkälti kolmeen sikäläiseen merkkiin eli Volkswageniin, Fordiin ja Mercedes-Benziin. Vehon Lommilan vaihtoautopäällikkö Antti Langinkosken mukaan valtaosa tuontipakettiautoista menee maakuntiin ja todennäköisesti suoraan asiakkaille. Pääkaupunkiseudun markkinoilla niitä ei ole näkynyt.

Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pentti Rantala arvelee ostajien olevan pääasiassa yksityishenkilöitä ja pienyrittäjiä. Hänen mukaansa yritysasiakkaat päätyvät yleensä uuteen autoon, sillä kyse on työkalusta, jonka pitää myös kestää.

Hinnanpudotus jarruttaahenkilöautojen tuontia

Käytettyjen henkilöautojen tuonti putosi syys–lokakuussa jo lähes kolmanneksen verran edellisen syksyn lukemista.

Samalla koko vuoden tuontivirta on alkanut tasaantua 3 000 kappaleen kuukausivauhdiksi.

Osa pudotuksesta selittyy jo edellä mainitulla verokikkailulla, joka on sotkenut tänä vuonna myös uusien henkilöautojen myyntitilastoja.

Rantala löytää selkeämmän selityksen käytettyjen autojen hintojen jyrkästä pudotuksesta vanhemmissa ikäluokissa.

– Kun kymmenvuotiaiden ja sitä vanhempien autojen hinnat ovat laskeneet autoliikkeissä arviolta neljänneksen, on niiden rahtaaminen Saksasta tullut kannattamattomaksi, hän ynnäilee.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    2. 2

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    3. 3

      Saksassa lasketaan jo EKP:n jättielvytyksen tappioita

    4. 4

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    5. 5

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    6. 6

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    7. 7

      Suomi pääsi erityistarkkailusta – komissio kiittää kiky-sopimusta

    8. 8

      5 suurta muutosta eläkkeisiin – katso, miten eläkeikäsi muuttuu

    9. 9

      Sipilä: Hallitus ei puutu työmarkkinajärjestöjen sopimustilanteeseen

    10. 10

      ”Ruuhka on aiheuttanut kohtuutonta haittaa” – Kela palkkaa lisää työntekijöitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    4. 4

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    5. 5

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    6. 6

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    7. 7

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää