Valikko

Kilpailu kokousväestä kiristyy

Hotellien uudistuneet kokoustilat tarjoavat virikkeitä aromaterapiasta ruuanlaittoon

Nykyaikaisessa neuvotteluhuoneessa on oltava muutakin kuin pöytä, tuoleja ja helppokäyttöistä teknologiaa. Monet hotellit ovat alkaneet kehittää kokoustilojaan viihtyisämpään, luovaa ajattelua kannustavaan suuntaan. Erottauduttava on paitsi toisista hotelleista myös asiakasyritysten omista kokoustiloista.

Esimerkiksi Scandic Hotelsin Marina Congress Centeriin eilen avaama Think Tank -kokoushuone on suunniteltu Feng Shuin mukaan ja sisältää Tukholman Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoiden muotoilemia uniikkeja huonekaluja. Kaikki on suunniteltu rentouttavaa kokonaistunnelmaa silmällä pitäen, ja aromaterapeuttisen vaikutuksen aikaansaamiseksi tilat pestään joka aamu mäntysuovalla.

Ensisilmäykseltä kokoustila näyttää melko tavalliselta ja moni pienistä uudistuksista tuntuu kovin kosmeettiselta, kuten pieni suihkulähde tai erilaisia äänimaisemia matkivat taustanauhat. Scandic Hotel Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Anne Pekkanen painottaa, että pienilläkin muutoksilla on iso merkitys.

– Hotellien on oltava kehityksen kärjessä tarjoamassa sitä, mitä yrityksillä ei ole. Firmojen omat kokoustilathan ovat usein varsin simppeleitä.

Tutkittua tietoaviihtyvyydestä

Scandic ei ole suinkaan ainoa jäykkää kokouskulttuuria tuulettavista hotelleista. Esimerkiksi Tampereen Holiday Club on ottanut kokkaustrendistä vaarin ja tarjoaa neuvotteluhuoneiden asiakkaille ammattikokin ohjaamaa ”inspiroivaa” ruuanlaittoa.

Hotellinjohtaja Tiina Mäntyharjun perustelu on samansuuntainen kuin Scandicin Pekkasella.

– On sekä työnantajalle että työntekijällekin iso panostus lähteä kokousmatkalle. Kaikilla on kovat odotukset ja niihin on vastattava.

Hotellien tekemät muutokset ovat olleet pitkälti näihin odotuksiin vastaamista. Kulut ovat olleet suuret, joten muutoksia ei ole lähdetty tekemään lonkalta.

Scandic teetti kokoustilojen viihtyvyydestä Pohjoismaiden laajuisen tutkimuksen, jonka perusteella Think Tank suunniteltiin. Myös Holiday Club sai ideansa asiakkailta, jotka halusivat vaihtelua kokousmatkojen kaavamaisuuteen.

Yritykset seuraavat perässä

Toimitusjohtaja Vertti Kivi dSign-suunnittelutoimistosta kertoo suunnittelubuumin painottuneen yritysten osalta lähinnä vastaanottoaulojen ja muiden edustustilojen mukavuuteen. Nyt dSignillä on takanaan jo noin 500 neuvotteluhuoneen suunnittelu.

– Ja selvä kiihtymisen trendi on näkyvissä. Ei siitä ole kauaa, kun kokoushuoneessa oltiin tosi innostuneita, jos oli kaksi diaprojektoria, Kivi muistelee.

Tunnelmallaon väliä

Hotellien konsepteista osa kalskahtaa Kiven korvaan vielä väkinäisiltä, mutta jos vaihtoehtona on huone, johon on heitetty pöytä ja tuoleja...

– Siitä tulee kansakoulumainen tunnelma. Ja onhan tunnelmallakin merkitystä, jos halutaan että kokouksessa sanotaan jotain uutta. Etteivät kokoukset mene vain istumiseksi vaan olisivat oikeasti luovia tapahtumia, Kivi kommentoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    7. 7

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    8. 8

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    9. 9

      AL: Tamperelaisen kerrostalon betoni liian haurasta – parissa viikossa tiedetään, miten käy

    10. 10

      ”Kahvin steve jobs” väistyy Starbucksin johdosta – huhuttu lähtevän politiikkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    10. 10

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää