Amerikkalaisobligaatioiden aavistuslähtö

Amerikkalaisobligaatiot ottivat aavistuslähdön viikon runsaaseen tilastoantiin, ja tuotot kääntyivät jyrkkään nousuun ennen ensimmäistäkään tilastoa. Syynä saattaa olla vuoden lopun lähestyminen joka kannustaa sijoittajia sulkemaan kaikki vähänkin riskialttiit positionsa ja kotiuttamaan voitot ennen bonusten määräytymisjaksoa joka osuu perinteisesti joulunalusviikkoon. Kymmenvuotisen viitelainan tuotto on laskenut 0,6 prosenttiyksikköä kesäkuisesta tasostaan, mikä merkitsee kohtalaisia voittoja tuolloin ostetuista obligaatioista. Varsinkin pitkien lainatuottojennousu vihjaa myös sijoittajien hermoilusta kuluvan viikon tilastojen suhteen: Liittovaltion budjettipolitiikka on nostanut talouskasvun vahvistamia tuottojen nousupaineita entisestään, ja varsinkin perjantain työllisyyslukema saattaa vihjata voimistuvasta kasvusta ja sen myötä kiihtyvästä inflaatiosta.

Inflaation kiihtyminen aiheuttaa myös toisen riskin Yhdysvaltojen markkinoille. Maanalustava kokonaistuotantotilasto joka julkistettiin kuukausi sitten osoitti reaalisen kasvuvauhdin kiihtyneen vaikka nimelliskasvu hidastui. Syynä oli tilastoista mitattu inflaatiovauhdin selvä hidastuminen, vaikka esimerkiksi kuluttajahintaindeksi osoittaa aivan muuta. Mikäli tämän päiväinen tarkistettu kokonaistuotantolukema osoittaa alustavan tiedon liioitelleen reaalista kasvuvauhtia, voimistuvat dollarin heikentymispaineet ja epävarmuus siitä, kykeneekö talouskasvu paikkaamaan budjettivajetta presidentti Bushin lupausten mukaisesti. Siksi obligaatiot oli varminta myydä ja kotiuttaa voitot ajoissa.

Ukrainassa on nähty alkavan pankkikriisin oireita kansalaisten vedettyä talletuksiaan ulos niistä poliittisten ristiriitojen voimistuessa. Vaikka viranomaiset vakuuttavatkin tilanteen olevan hallinnassa on vakavan talouskriisin mahdollisuus selvästi noussut. EU ja Venäjä joutunevat puuttumaan kehitykseen ennen kuin se karkaa kaikkien käsistä.

Raakaöljy kallistui yöllä, West Texas nousi 48,5 dollarista 49,7 dollariin ja Brent 43 dollarista 44 dollariin tynnyriltä, Ukrainan ongelmat saattavat vaikeuttaa energian saatavuutta.

Osakemarkkinoilla on etsitty suuntaa. Yhdysvaltojen Dow Jones laski yöllä 0,4 ja S&P 500 0,3 prosenttia, mutta NAsdaq vahvistui 0,2 prosenttia. Aasiassa Nikkei on heikentynyt 0,7 ja Topix 0,4 prosenttia Japanin heikentyneen teollisuustuotannon painamina. Hang Seng on vahvistunut 0,2 ja Kospi 1,6 prosenttia, Hongkongin markkinoita nostaa Hutchison Whampoan suunnitelma uudistaa toimintojaan, ja etelä-Koreaa veti Samsung Electronicsin nousu. Wonin vakiintuminen viime aikojen kurssinousun jälkeen vahvisti osaltaan korealaisviejiä. Dollarin hinta on asettunut 1050 wonin tienoille laskettuaan nopeasti viime viikolla. Euroopan markkinat etsivät vihjeitä EKP:n korkopolitiikasta ja sopeutuvat valuuttakurssien vellontaan.

Korkomarkkinoilla Yhdysvaltojen lainatuotot kääntyivät nousuun. Kaksivuotinen nousi suhteellisen maltillisesti, 3 prosentin tuntumasta 3,05 prosenttiin mutta kymmenvuotinen ponkaisi 4,24 prosentista 4,33 prosenttiin. Saksan kaksivuotinen kipusi 2,33 prosentista 2,39 kautta 2,37 prosenttiin ja kymmenvuotinen 3,78 prosentista 3,81 prosenttiin. Rahamarkkinoilla vuoden talletuskorko on edelleen 2,25 prosentin tuntumassa ja eilinen euribor jäi hieman alle 2,30 prosentin. EKP:n torstaisia kannanottoja odotetaan hartaasti.

Valuuttamarkkinoilla dollari kävi 102,6 ja 103,4 jenissä ennen kuin asettui 103 jenin tuntumaan. Euro on vaihdellut 1,325 ja 1,33 dollarin välillä ja pysynyt 136,5 jenin tuntumassa käväistyään hetkellisesti 137 jenin tienoilla. Markkinat odottelevat tämän päivän kokonaistuotantolukemaa, EKP:n torstain päätöstä ja perjantain työvoimatilastoja Yhdysvalloista.

Tilastokalenterin päätapahtumat tänään ovat euroalueen kuluttajien ja teollisuuden luottamusindikaattorit marraskuulta, joiden lisäksi luvassa on arvio marraskuun inflaatiosta. Yhdysvalloista saadaan tarkistettu arvio heinä-syyskuun kokonaistuotannosta ja marraskuun kuluttajaluottamuksen indikaattori. Varsinkin kokonaistuotantolukuun saattaa olla tulossa yllätyksiä mikäli inflaatiomittaria on tarkistettu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Ohjelmistotalo palkkaa sata Turkuun: ”Turus on tarjol selvästen kaikkest enempi ossamist”

    3. 3

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    8. 8

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    9. 9

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    10. 10

      Pörssin päälistalle pyrkivä Suomen Hoivatilat ampaisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    7. 7

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    8. 8

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    9. 9

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    10. 10

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää