Valikko

”Uskomaton ilouutinen”

Onvestin hallituksen puheenjohtaja ja Onnisen suuromistaja Anja Toivanen tervehti varallisuusveron poistoa hyvin tyytyväisenä.

– Kyllä se on enemmän tai vähemmän uskomaton juttu. Siitä on kauan puhuttu ja minä en ole edes kuvitellut, että tällainen ilouutinen tulee, Toivanen sanoo.

Toivanen muistuttaa, että esimerkiksi hän itse maksaa kolmannessa sukupolvessa veroa varallisuudesta, jota aiemmat sukupolvet ovat keränneet.

Veron poistumisesta iloitsee myös konepajayhtiö Componentan pääomistaja ja toimitusjohtaja Heikki Lehtonen.

– Erittäin hieno uutinen periaatteellisista syistä. Nykyinen vero siinä muodossa kuin se on voimassa ja tulisi olemaan voimassa ensi vuonna verouudistuksen jälkeen on erittäin sattumanvarainen. Se osuu hyvin epätasaisesti eri omaisuuserille ja eri ihmisille. Varallisuusvero on verotusmuotona eurooppalaisittain vanhentunut, ja tämä on yrittäjämyönteinen signaali, Lehtonen arvioi.

”Vaikuttaaomistamiseen”

Lehtonen nousi otsikoihin vuosi sitten, kun hän kertoi siirtävänsä Componenta-omistustaan Luxemburgiin osinkoveron muutoksen vuoksi.

Lehtosen mukaan varallisuusveron poistuminen vaikuttaa jatkossa hänenkin omistusratkaisuihinsa.

– Tämä tulee vaikuttamaan omalta osaltani ja tulee vaikuttamaan ihan varmasti kaikkien yrittäjien ratkaisuihin.

Perheyritysten liitto kiitteli myös eilen hallituksen varallisuusveroratkaisua.

– Päätös on kannanotto työllistävän pääoman hyväksi. Se on isänmaallinen ratkaisu tehdä kotimaisista ja paikallisista omistajista kilpailukykyisiä muiden varallisuuslajien kanssa. Se on kädenojennus ensisijaisesti nuorelle uudelle omistaja- ja yrittäjäsukupolvelle, jonka tehtävänä on ottaa kokonaisvastuu yrityksestä, erikoisesti työnantajavastuu, toimitusjohtaja Anders Blom muotoili liiton kannanotossa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    6. 6

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    7. 7

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    8. 8

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    9. 9

      Euromaat sopivat Kreikan velkahelpotusten toimeenpanosta

    10. 10

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    9. 9

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    10. 10

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää