Valikko

Tekijänoikeusmaksut hiertävätinternet-radioita

Taajuus.fi-portaalin kautta voi tällä hetkellä kuunnella kolmea radioasemaa eli NRJ:tä, Suomipopia ja Sävelradiota.

 Käymme tällä hetkellä neuvotteluja noin viiden kanavan kanssa. Osa on valtakunnallisia, Taajuus.fi:n tuottaja, Habanero Median Mikko Bergman sanoo. Tällä viikolla toimintansa aloittaa joulun alan verkossa kuuluva Jouluradio.

Kolmella nyt verkossa kuuluvalla radioasemalla voi olla yhteensä vain vajaat 900 kuulijaa. Pienet enimmäiskuuntelijamäärät johtuvat osin siitä, että Gramexin veloittamat korvaukset perustuvat maksimikuuntelijamäärään.

Kanavat toimivatsponsorivoimalla

– Gramexin tariffit pohjautuvat suoraan maksimikuuntelijamäärään. Tavallaan on vähän hassua, että maksut lasketaan maksimimäärän mukaan, Bergman muotoilee. Nämä huippuarvot saavutetaan kuulemma yleensä vain kello 9–15 välisenä aikana. Keskimääräiset kuuntelijamäärät jäävät merkittävästi alle maksimiarvojen.

Kanavien toiminta on sponsorirahoitteista. – Olemme pyrkineet siihen, että lähetykset olisivat mainosrahoitteisia eli sponsori maksaisi koko paketin, Bergman kertoo.

Habanero Medialla on sopimus Gramexin ja Teoston kanssa eli he hoitavat vaadittavat tekijänoikeusmaksut. Sponsoreilta saatavilla tuloilla pyritään kattamaan myös palvelun tekninen ylläpito.

Tällä hetkellä radioasemien tuuppaaminen verkkoon ei vaadi isoa palvelinryvästä. Radiolähetyksiä varten Elisalla on Solariksella toimiva Unix-palvelin, joka Bergmanin mukaan pystyisi teoriassa palvelemaan 5 000:tta samanaikaista kuulijaa.

Taajuus.fi-palvelussa on päivittäin keskimäärin noin 7 500 kävijää. Esimerkiksi ajanjaksolla 8.–14.11. palvelussa oli noin 46 000 kävijää. Lähetyksiä käynnistetään noin 35 000 kertaa vuorokaudessa ja viikossa jo yli 100 000. Osa kuuntelijoista käynnistää lähetyksen suoraan, käymättä Taajuus.fi-sivustolla.

Sopimukseton tilaGramexin kanssa

Helsinkiläinen paikallisradio Radio Helsinki alkoi ensimmäisten joukossa tarjota lähetystään internetin kautta. Lähetystä voi kuunnella kahdella eri bittivirtanopeudella, joten aseman ohjelmia voi kuunnella verkosta myös hitaammallakin yhteydellä.

Tällä hetkellä toimintaa hiertävät tekijänoikeuskorvaukset. Teoston kanssa on päästy sopimukseen jo aikaa sitten, mutta gramexilaisten kanssa palaveroidaan edelleen.

– Teostolla on maltilliset korvausvaatimukset. Gramexin kanssa olemme tilanteessa, jossa yritämme päätyä sopimukseen jo neljättä vuotta. Välillä olemme lähempänä toisiamme, välillä kauempana, Radio Helsingin päätoimittaja Paula Salovaara kertoo.

Salovaaran mukaan asemaa kuuntelee verkon kautta viikossa noin 7 000 eri kuuntelijaa. Samanaikaisesti kuuntelevien piikit ovat noin 500 kuuntelijassa. Suurin osa verkon kautta kanavaa kuuntelevista löytyy pääkaupunkiseudulta ja sen lisäksi muista suurista kaupungeista.

Salovaara uskoo, että tekijänoikeusasiat monimutkaistuvat jatkossa entistä enemmän, koska erilaisia mahdollisia päätelaitteita tulee yhä enemmän. Salovaara ei ole kiinnostunut saamaan Radio Helsinkiä Taajuus.fi:n alle, sillä omaan brändin uskotaan.Gramex ry on esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys. Gramexin piirissä on noin 27000 esittävää taiteilijaa ja 5 700 äänitteitä tuottavaa yritystä ja henkilöä.

Musiikkialan järjestöt perustivat Gramexin vuonna 1967. Vuonna 2002 Gramex keräsi tekijänoikeuskorvauksia äänitteiden käytöstä 15,2 miljoonaa euroa.

Esityskorvaukset maksetaan taiteilijoille ja tuottajille sen mukaan, paljonko heidän kappaleitaan soitetaan eri radiokanavilla.Gramex huolehtii esityskorvauksista

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    4. 4

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    8. 8

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    9. 9

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    10. 10

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    4. 4

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    5. 5

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    8. 8

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää