Unisys pelaa seteleillä

Tietotekniikan palveluyhtiö Unisys pitää työntekijöiden kunnosta huolta omalla kuntosalilla ja liikuntaseteleillä.

– Kuntosalin varustus on ihan perinteinen, ei pramea mutta toimiva. Siellä näkee enimmäkseen talon nuorta väkeä. Luulisin, että vanhemmat työntekijät käyttävät mieluummin seteleitä, Jari Miettinen sanoo.

Neljän euron arvoinen liikuntaseteli toimii lounassetelin tavoin. Sillä voi maksaa käyntejä sadoissa liikuntapaikoissa eri puolilla maata: kuntosaleilla, uima- tai palloiluhalleissa.

– Meillä on ollut seteleiden käytöstä hyviä kokemuksia. Harva työpaikka nykyään pitää omia isoja täyden palvelun kuntokeskuksia, sillä ne tuskin kuuluvat kenenkään ydinliiketoimintaan.

Verottajakin on hyväksynyt setelit verottomaksi luontaiseduksi. Ehtona on tietysti henkilökohtaisuus. Seteleitä saa käyttää vain työntekijä itse: oman perheen liikuntavuoroja niillä ei voi maksaa.

Jari Miettinen, 43 v.

¤ Vatsalihastesti 21/erinomainen

¤ Käsilihastesti 21/hyvä

¤ Reisilihastesti 25/keskitasoa

Parannustavoitteet:

¤ Painonpudotus, yleinen kunnonkohennus.

Ohjeet:

¤ Kuntopiiriä salilla, reipasta lenkkeilyä, pitkäkestoista kävelyä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    4. 4

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    9. 9

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää