Valikko

Evox Rifa sulkeeKalmarin tehtaansa

Kondensaattorivalmistaja Evox Rifa sulkee Kalmarin tehtaansa Ruotsissa ensi vuoden loppuun mennessä. Yhtiön arvion mukaan sulkeminen johtaa noin 190 henkilön irtisanomiseen.

Evox Rifa kertoi Kalmarin tehtaan sulkemisaikeistaan syyskuun loppupuolella, jolloin myös käynnistettiin yhteistoimintaneuvottelut.

Kalmarin tehtaan nykyisestä tuotantokapasiteetista suurin osa siirretään Suomussalmen tehtaalle, jonne syntyy arviolta noin 80 uutta työpaikkaa. Lisäksi osa Kalmarin tuotannosta siirretään Evox Rifan Indonesian tehtaalle.

Evox Rifa on myös päättänyt merkittävistä investoinneista kondensaattorituotantonsa kehittämiseksi sekä Suomessa että ulkomailla. Yhtiö tehostaa lisäksi tuotekehitystään ja perustaa Ruotsin tuotekehitysyksikön rinnalle toisen yksikön Kajaaniin. Myös Singaporen tuotekehitystoimintoja vahvistetaan.

Investointien kokonaismäärä on arviolta 4,5 miljoonaa euroa. Evox Rifa uskoo, että investoinnit parantavat kilpailukykyä ja kannattavuutta.

Evox Rifa ilmoittaa myös käynnistäneensä selvityksen lisäpääoman keräämiseksi pääomamarkkinoilta ensi vuoden alkupuolella. Tarkoituksensa on vahvistaa yhtiön pääomapohjaa.

Evox Rifa valmistaa elektrolyytti-, filmi- ja paperikondensaattoreita elektroniikka- ja valaisinvalmistajille.

Suomussalmen ja Kalmarin lisäksi sillä on tuotantolaitokset Britanniassa, Indonesiassa ja Kiinassa. Kaikkiaan yhtiössä on noin 1 350 työntekijää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    6. 6

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    9. 9

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    10. 10

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    4. 4

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    7. 7

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    8. 8

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    9. 9

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    10. 10

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää