Valikko

Euroalueen kasvunäkymät heikentyneet

EU-maiden valtiovarainministerit ilmaisivat Brysselissä syvän huolensa euron dollarikurssin nopeasta vahvistumisesta, koska se haittaa vientiä ja hidastaa talouskasvua.

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki (sd.) viittasi Yhdysvaltain uuden hallituksen politiikkaan, joka on tosin ollut ennakoitavissa.

– USA:n kaksoisvajeen purkaminen näyttää ottavan aikaa, mikä näkyy dollarin kurssissa, sanoo Kalliomäki.

Ecofin-neuvoston puheenjohtaja Hollannin valtiovarainministeri Gerrit Zalm vetosi kaikkiin tärkeisiin talousmahteihin, jotta nämä ryhtyisivät alentamaan epätasapainojaan, kuten julkisen talouden tai vaihtotaseen vajetta.

Yhdysvaltain täytyisi Zalmin mielestä nostaa säästämisastettaan, mikä olisi tärkeä osa talouspolitiikan globaalia sopeuttamista.

EU-ministereiden on helpompi odottaa toimia amerikkalaisilta kuin ryhtyä itse karsimaan vajeitaan. Eilen tuli ilmi, että Kreikka ja Portugali eivät ole ainoita euroalueen maita, jotka ovat vääristelleet vajelukujaan. Myös Italia on saattanut toimittaa vääriä tietoja vajeistaan, mitä Euroopan komissio alkaa nyt selvittää.

Euroalueen kasvuodotukset ovat rahakomissaari Joaquin Almunian mukaan synkistyneet komission lokakuussa julkaisemasta kasvuennusteesta. Bruttokansantuotteen kasvu on ollut kolmannella vuosineljänneksellä odotettua heikompaa, mikä johtuu viennin vaikeutumisesta.

Vaikka öljyn hinta on laskenut, Almunia varoitti, että öljyn hinta tulee sekä heittelemään että jäämään melko korkealla tasolle lähitulevaisuudessa.

– Japanin taloudessa on näkynyt heikkouden merkkejä. Myös Yhdysvaltain talouskasvu voi laskea ensi vuonna, sanoo Almunia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    4. 4

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    5. 5

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    6. 6

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Italia hyväksyi budjetin, Renzi eroaa tänään: ”Kauan eläköön Italia”

    10. 10

      Lähteet: Shell allekirjoittamassa sopimuksen Iranin suurimmista öljykentistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    6. 6

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    7. 7

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    8. 8

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    9. 9

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    10. 10

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää