Etlan ennuste

Öljyn hinta ja eurojarruttavat kasvua

Suomen talouskasvun huippu alkaa olla kohta puolin ohi, ennustaa Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla. Ensi vuonna kasvu yltää Etlan mukaan kolmeen prosenttiin, mutta alkaa sitten hidastua.

– Mutta eivät asiat hirveän huonosti ole. Kolmen prosentin kasvuvauhti on eurooppalaisittain kohtuullista menoa, tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Pentti Vartia luonnehti esitellessään Etlan suhdanne-ennustetta keskiviikkona.

Etla pitää nyt tärkeimpänä vahvistaa kasvun edellytyksiä. Syksyllä OECD arvioi Suomen talouskasvun hidastuvan vuoden 2010 jälkeen prosenttiin ja se ei riitä alkuunkaan nykyisten hyvinvointipalveluiden rahoittamiseen, Etla varoittaa.

– Tiedetään kyllä, mitä pitää tehdä. Ne vain ovat kivuliaita päätöksiä niille, joiden pitää tehdä päätöksiä, ennustepäällikkö Pasi Sorjonen totesi.

Suomen vienti heikkenee

Etla laski keskiviikkona reilusti sekä ensi vuoden että vuoden 2006 kasvuennusteitaan.

Kummatkin putosivat noin puolella prosenttiyksiköllä. Vuonna 2006 kasvu yltää enää 2,3 prosenttiin.

Etlan talousennustajat yllätti öljyn hinta: se on noussut selvästi odotettua enemmän. Toinen syy aiempien ennusteiden laskemiseen on ennustepäällikkö Pasi Sorjosen mukaan se, että euron ei uskottu vahvistuvan näin paljon dollariin nähden.

Euron arvo on tällä hetkellä noin 1,3 Yhdysvaltain dollaria.

Vahva euro nostaa vientihintoja ja heikentää sitä kautta viennin kilpailukykyä, koska tavarat ja palvelut kallistuvat muissa valuutoissa. Suomeen vahva euro vaikuttaa Sorjosen mukaan epäsuorasti.

– Kun muun euroalueen talouskasvu heikkenee, niin myös Suomen vientimahdollisuudet Eurooppaan heikkenevät, Sorjonen sanoi.

Etlan mukaan euron vahvistuminen jarruttaa euroalueen vientiä hankalaan aikaan. Muualla maailmassa talouskasvu on jo hidastumassa, eikä euroalue ole päässyt noususta edes osalliseksi.

USA, öljy jadollari riskejä

Hallituksen suunnittelemat veronkevennykset saavat Etlalta pyyhkeitä. Etlan mukaan ne eivät ole riittävän suuria suuria estämään ansiotulojen verotuksen kiristymistä vuosina 2005 ja 2006. Tämä johtuu kunnallisverotuksen kiristymisestä ja sosiaalivakuutusmaksujen noususta.

Sen sijaan tuloratkaisun ja veropaketin pitkä kesto saavat kiitosta.

– On toivottu pitkää verolinjausta, joka tuo mukanaan vakautta. Nyt kuluttajat pystyvät suunnittelemaan talouttaan. Pitkä sopimuskausi helpottaa myös yritysten kykyä ennakoida kysynnän kehittymistä, Sorjonen arvioi.

Työpaikat lisääntyvät Etlan mukaan hitaasti. Ensi ja seuraavan vuoden aikana työllisten määrä lisääntyy noin 23 000 henkilöllä.

Maailmantaloudelle Etla ennakoi kasvavia riskejä Yhdysvaltain velkaantumisen, heikon dollarin ja kalliina pysyttelevän öljyn takia.

Maailman talouskasvu yltää Etlan ennusteen mukaan tänä vuonna viiteen prosenttiin, mutta hidastuu ensi vuonna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Valinnanvapautta alettiin kokeilla tänään Jyväskylässä – 174 vaihtoa ensimmäisen 8 tunnin aikana

    4. 4

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    5. 5

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    6. 6

      Bild: Kreikka tarvinnee ”kaksinumeroisen miljardisumman”

    7. 7

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    10. 10

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    5. 5

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    8. 8

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    9. 9

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    10. 10

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää